I WALK THE LINE * ENGLANNISSA

Tämän jos minkä oli pitänyt olla helppo kiertue: lähtöön sopivat päivät onnistuttiin varmistamaan aiemmin kuin millään niistä kymmenistä kiertueista joilla tämän porukan jurpot olivat tätä ennen olleet, levy oli vastikään julkaistu Englannissa lafkalla jolla vaikutti monen vuoden kokemuksen perusteella olevan hommat hallussa ja tämän kyseisen lafkan mogulin piti vastata järjestelyistä. Kaiken piti olla yksinkertaista, meidän olisi pitänyt vain saada itsemme lentokoneen kyytiin ajoissa, saapua Lontooseen, istua siellä odottavaan autoon jossa vuokratut soittokamat odottaisivat siistiin pinoon pakattuna ja antaa asioiden tapahtua.

Sen sijaan matkaan lähdettiin keskiviikkona ensimmäisen keikan ollessa perjantaina. Lähdettiin autolla joka oli liian täysi jo Tampereella siinä vaiheessa kun puolet ihmisistä tavaroineen olivat vielä enemmän tai vähemmän onnellisesti kotona. Ei nimittäin ollut mitenkään mahdollista saada kasaan lentolippuihin vaadittuja rahoja siinä vaiheessa kun kävi ilmi että matkatoimistomme olikin varannut lennot ensimmäisen keikan jälkeiseksi päiväksi. Siinä vaiheessa oli saatavana enää sellaisten hintavampien firmojen lentoja ja vaihtoehtona oli pelkistetysti peruuttaa kiertue tai ajaa edestakaisin Englantiin. Kaikki varmasti ymmärsivät että ainoa varsinaisesti järkevä teko olisi ollut unohtaa koko homma, jäädä kotiin tekemään töitä ja elämään normaalia elämää. Niin lähdettiin sitten kuitenkin ajamaan Englantiin ilman suurempaa tietoa siitä mikä siellä odottaisi. Joko kaikki info oli niillä joiden oli alun perin pitänyt toimia kuskeina ja nyt eivät työtehtävän peruuntumisesta käärmeissään antaneet sitä meille, tai sitten niillekään ei oltu koskaan toimitettu mitään. Asia ei oikeastaan ikinä selvinnyt. Se kuitenkin oli selvillä että järjestelyvastaava Aston oli lomalla, tavoittamattomissa.

2.-3.6. HELSINKI-DUNKERQUE
Ruotsilaivalla se tämäkin reissu alkoi ja sanoisinko että perinteisissä meritunnelmissa. Oli Elvis-imitaattoria ja yökerhoa ja sellaista. Aamulla sitten pudottamaan läpi Ruotsin. Wasted oli eräällä kiertueella yrittänyt hoitaa tämän homman niin kuin se pitäisikin eli pysähtymättä kertaakaan kyseisen maan kamaralla. Bensa oli loppunut 30 kilometriä ennen satamaa. Oltiin liikkeellä samalla autolla. Perkele.

Kööpenhaminassa pysähdyttiin matkalla ahtamassa itseemme puoli-ilmaisia rullafalafeleja Ungdomshusetin kulmilla. Käytiin perehtymässä siihen mitä tulisimme kuski-Jussia lukuun ottamatta missaamaan eli tulevan K-Town Festin ohjelmaan. Aurinko paistoi ja ihmisiä makasi kyljellään nurmella. Me jatkoimme yötä myöten Saksaan käytettyämme ensin noin tunnin noin kuuden kaljapullon ostoon lähikaupassa.

Matka sujui oikein yllättävän hyvin, horroksessa mutta silti tai ehkä juuri siksi sujuvasti. Ilman Jussia oltaisiin varmaan vieläkin Saksassa. Päästiin tarpeeksi ajoissa Ranskaan sataman lähelle supermarkettiin varautumaan Englannin ruoka- ja juomapuolen ankeuteen. Matkassa oli tämän jälkeen kollektiivisesti muun muassa satoja tölkkejä olutta. Niin, autohan oli liian täynnä jo Tampereella.

4.6. BRIGHTON
Brightoniin on aina ilo saapua eikä tämä kerta ollut poikkeus, tutut järjestäjät olivat vastassa keikkapaikan pihalla ja toivoivat heti kärkeen että olisivatpa kaikki niin kuin suomalaiset, aina niin ajoissa. Tämä ei tulisi olemaan pysyvä teema tällä kiertueella. Homma toimi, kannettiin kamat sisään ja tarkastettiin äänet, sitten promoottori Buz vei meidät syömään suunnilleen parhaita vegeburgereita mitä kukaan oli ikinä saanut ja osti ruokajuomaksi tuplamäyriksellisen kaljaa jota saisi säilyttää baaritiskin takana kylmässä! Aurinko paistoi, lähdettiin sitten rannalle kyljelleen ja muutenkin katselemaan Brightonin kaunista kaupunkia. Kun palasimme ensimmäinen paikallinen oli jo soittanut ja toinen joka oli samalla viimeinen ennen meitä, oli hyvässä vauhdissa. Sanotaanko nyt että aivan käsittämätöntä paskaa se oli, minkälainen idea muuten niin mukavalta mieheltä on buukata moinen orkesteri millekään keikalle saati sitten meidän kanssa! Ei meitä kukaan tiedä ja tuollainen täysin päinvastainen melu varmasti toimi tehokkaasti niiden harvojen ja viimeistenkin karkottajana. Huh. No, soitettiin sitten kuitenkin ja puolitäysi (tai puolityhjä, riippuu näkökulmasta) baari hytkyi hyväksyvästi. Yöksi Buzille joka asui levykauppansa Punker Bunkerin yläkerrassa kovasti kuhisevan kävelykadun varrella, kohtalaisen tyylikästä! Iltaohjelmana japanilaisia elokuvia jotka olivat ehkä vielä järjettömämpiä kuin me.

5.6. PORTSMOUTH
Seuraavana päivänä pyrittiin heräämänä aikaisin jotta ehdittäisiin hiukan näkemäänkin jotain muuta kuin liikenneympyröitä ja huoltoasemia ja tässä onnituttiinkin kohtalaisella menestyksellä. Ehdittiin oikein sähköposteja lukemaan alakerran kauppaan. Ja siellähän selvisi että seuraavan päivän keikka Newcastlessa oli peruutettu, oli paikan omistaja buukannut samaan aikaan jotain ilmeisesti mielestään suomalaista punkkia kovempaa kamaa tai jotain. Mutta säännön vahvistavana poikkeuksena onnettomuus sattui kerrankin oikeassa paikassa, asiasta kuultuaan Buz järjesti meille kahdessa minuutissa keikan Leedsiin. Paitsi että Leeds oli monin verroin paremmin matkamme varrella, keikka vaikutti muutenkin hyvältä. Sitten masut täyteen maailman parhaassa intia-buffetissa ja sellaista.

Seuraavalle keikalle johtavat ohjeet olivat tasoa johon saatiin tällä reissulla tottua. Tai ei sentään, yleensä mitään ohjeita ei ollut. Mutta näissä sanottiin että keikkapaikka on liikenneympyrässä lähellä satamaa ja siinä se. Jokainen Englannissa koskaan yhtään autolla liikkunut tietää kuinka harvinaisia liikenneympyrät siellä ovat. Niille jotka eivät ole tätä joutuneet kokemaan, sanottakoon että nämä torspot sirottelevat keskimäärin kuuten suuntaan haarautuvia ympyröitä huumassa vaikka moottoritielle puolen kilometrin välein. Ja Portsmouthia voisi kuvailla sanalla isohko satamakaupunki. Tuli sitten kulutettua aikaa kyselemällä paikallisilta neuvoa sellaiseen ja sellaiseen pubiin… no, päästiinhän sinne lopulta.

Sitten vaan kamat lavalle ja juhlat pääsivät kuin pääsivätkin ajoissa käyntiin. Siirryttiin takapihalle syömään ja paikalliset bändit siinä soittivat ihan hyvän mittaisia settejä. Illan järkkärin bändi Jets Vs Sharks tuntuu olevan melkoisessa huumassa noin yleensä tuolla saarella eikä se nyt ihan paska ollut, sellaista köyhän miehen As Friends Rustia. Niin kuin taisi jo tulla mainittua, bändien taso ei yleensä täälläpäin päätä huimaa, niinpä sitten aina kun joku saa perustettua ryhmän joka ei oo ihan täysin perseestä niin kyllä sitä hypetetään… joo. Ja sitten IWTL. No muutama biisi siinä saatiin soittaa kun jo tultiin sanomaan että se oli pojat tässä, aika loppu. Siinähän se sitten oli. Lähdettiin autolle kiskomaan mäyriksiä. Järkkäri siinä yritti tulla jotain mussuttamaan ja tuli sanottua hänelle että jos nyt hetken saisi rauhoittua. Kun kamat oli kannettu autoon ja odoteltiin parkkipaikalla yöpaikkaan lähtöä, tämä itkupilli tulikin ilmoittamaan että emme ole tervetulleita hänen kotiinsa, ollaan oltu sellaisia kusipäitä. Käänsi sitten selkänsä ja käveli pois. Me ”nukuttiin” parkkipaikalla, no eipä se mitään kun oltiin vaivaiset 2000 kilometriä ajettu että tänne päästiin. Ja kuten arvata saattaa, tästäkin keikasta puskettiin rahaa oikein ovista ja ikkunoista. Ainoa mitä sitä sitä tahtoisi, että saisi soittaa vaan eipä käynyt sekään. Tätä se on parhaimmillaan. Saatiinpahan ryhmähenkeä kohottavaa puheenaihetta koko loppukiertueeksi ellei muuta. Kaikki kiskoivat raivoissaan melko vahvat pikikset ja kaupungille lähdettiin juu, matkan varrella tapahtui yhtä ja toista mutta hengissä herättiin seuraavana aamuna.

6.6. LEEDS
Lähdettiin ajoissa ajelemaan Leedsiin, oli sunnuntai ja kyseessä aikainen monen bändin keikka. Niitä olikin paikalla ihan Japanista ja Amerikasta asti, sellaista tällä saarella varsin suosittua ska/core henkistä menoa kohtalaisen isossa paikassa jossa muuten seuraavana päivänä soittaisi Strike Anywhere. Meillä ei ollut seuraavan päivän keikasta minkäänlaista infoa ja tämä Strike Anywhere-juttu sai hiukan toivomaan ettei sellaista ikinä saataisikaan. Eipä siellä paikan kapasiteettiin nähden ihan valtavasti väkeä ollut mutta hyvillä kamoilla oli siisti soitella kun kuulikin vallan jotain. Harmi ettei Leedsissä ollut ”oikeaa” keikkaa tällä kiertueella koska se on aina ollut Brightonin ohella vahvinta aluetta Combat Rock Indutrylle ja näille bändeille. Mutta sehän sopi tämän kyseisen kiertueen yleiseen menoon aivan liian hyvin, kuten myös se että yöpaikka olisi tunnin ajon päässä väärään suuntaan. Valmistauduttiin jo toiseen yöhön parkkipaikalla mutta päästiin kuitenkin sitten paikalle varmaankin puolivahingossa osuneelle Boxed In-kitaristi Dingolle yöksi. Mutta eipä mennä asioiden edelle, soittihan siinä välissä kiertueen ainoa hyvä bändikin, Buzzkill nimeltään. En ollut koskaan kuullut edes nimeä enkä tulisi kuulemaan tämän jälkeenkään, oli kuulemma kyseessä bändin jäähyväiskeikka. Niinpä tietenkin. Sellaista äärimmäisen Rocket From The Crypt-henkistä kamaa se oli mutta niin innolla ja tyylillä toteutettuna ettei plagioinnista jaksanut ollenkaan pahastua.

7.6. GLASGOW
Aamulla herättiin Dingon rakennustyömaata muistuttavasta kämpästä edelleen epätietoisena kuluvan päivän ohjelmasta. Dingon tietokone oli virusten kourissa eikä päästy nettiin etsimään mahdollisia johtolankoja. Kaikki tuntui niin epätodelliselta ettei kukaan jaksanut suuremmin kiinnostua asiasta, kaikki tuntui täydellisen yhdentekevältä. Tapahtuipa mitä tahansa, ei se koskettaisi enää mitenkään. Koko touhusta tai ainakin tästä kiertueesta oli viimeistään tässä vaiheessa mennyt viimeinenkin järjen hiven. Seuraavana päivänä olisi ehkä tarkoitus lähteä Irlantiin vaan eipä ollut minkäänlaista tietoa keikkapaikoista tai siitä miten ylipäätään koko saarelle pääsee. Etenkään ilman rahaa, heh. Valuttiin keskustaan pyörähtämään Out Of Step-punkkikauppaan ja sieltähän sitä tietoa tippui. Ei Strike Anywhereä tänään vaan Glasgowiin, Skotlantiin. Ei oltu ihan rajalla ja oltiin myöhässä jo. Infoa oli taas ylitsevuotavasti: kadun nimi. Mutta kas, löydettiin suoraan keskustaan ajettuamme se katu ja sieltä se baari ja saatiin vielä heti vegeburgeria oluen kera. Elämä näytti taas hetken paremmalta. Ettei liian hyvin menisi, minun soittosäläni ja –vaatteeni eivät enää olleet auton kyydissä. Loppukiertue menisi sitten epävireessä ja vielä vähän pahemmalle haisevana. Villen ääni oli jo tässä vaiheessa mennyt niin pahasti että jouduttiin laskemaan soitinten virettä. Perusmeno kitarabändeille, mutta kun messissä on myös urut niin saahan sitäkin hetken miettiä…

Pyörittiin kaupungilla taas aikamme ja päästiin toteamaan tilanne: paikalla ei oikeastaan ketään ja eka bändi aloittelemassa. Miten tällaisia keikkoja järkätään, kyllä nyt helvetti sentään Suomessa yleensä edes jonkun verran porukkaa vääntäytyy tsekkaamaan mitä tahansa bändiä… no, ei joka paikassa ja onhan noita syitä tullut tässä uran varrella kuultua, aina ne ovat yhtä lämmittäviä ja uskottavia. Molemmat paikalliset bändit olivat aivan hirvittävää paskaa, sellaista poppipunkin lätkytystä joka ehkä levyllä jossain taustalla menisi toisesta korvasta sisään ja noin mutta ihan elävänä saa todellisen raivon partaalle, itse asiassa sen ylikin!

Sitten tapahtui ihme: paikalle tuli irlantilainen rekkakuski jonka kaveri oli edellisviikolla antanut miehelle IWTL kasetin ja kehottanut tsekkaamaan. Siis yksi tämän bändin tavoitteista tuli täytettyä jo sillä että aito rahtari kuuntelee töissä levyä viikon putkeen. Mutta ei siinä kaikki, kaveri tunsi Irlannin-kiertueen järjestäjän ja kertoi että kaikki on jo monta kuukautta ollut kunnossa. Jaa. Miten tällä internetin ja kännyköiden aikakaudella ei meille oltu saatu mitään tietoa asiasta?! Meillä ei ollut koko maahan minkäänlaisia yhteyksiä, ei mitään, ja lopulta keikoista kuultiin rahtarilta joka sattuman oikusta päätyi keikalle. Vaikka väkeä ei ihan tungokseksi asti ollut niin tälle yhdelle ainakin soitettiin täydestä sydämestä!

8.6. BELFAST
Rekkamies kertoi meille myös milloin Irlantiin menisi halpoja lauttoja ja mistä. Herättiin aamulla aikaisin ja ajettiin kyseiselle paikkakunnalle. Niitä lauttoja ei mennyt silloin eikä sieltä. Ei mitään uutta sateisen taivaan alla. Parin tunnin ajo seuraavan kaupunkiin lautan toivossa ja sieltä sellainen menikin, vieläpä niin että meillä oli tunti aikaa pyöriä Belfastissa ennen soundcheckia. Paikka näytti hyvältä ja on kuulemma aina täynnä keikoilla. Kaikki varmaan arvaavat jo kuinka kävi. Mutta ruoka oli huikeeta ja jälkiruuaksi käsittämättömän hyvää vegaanista juustokakkua, kyllä jotkut osaa! Kun järkkäri oli vielä käynyt anastamassa jonkun ison rokkikeikan takahuoneesta taksilastillisen kaljaa ja tarjoili sitä nyt meille, eivät asiat enää olleet ihan niin huonosti. Yöllä haukuttiin ruotsalaisia ja käytiin tyytyväisinä nukkumaan.

9.6. LIMERICK
Ohjeet: Kadun nimi. Järjestäjän arvio ajo-ajasta: 4 tuntia. Todellinen ajo-aika: 8 tuntia. Mitäs muuta. Loppumatkasta jo ehdittiin päättämään että tämä bändi kiertää tästä eteenpäin pelkästään laivalla, satamakaupungeissa. Keikkapaikka oli entinen pornobaari ja takahuoneessa oli vielä ne tangot ja kaikki jäljellä ja saatiin upottaa kaljat jäämurskaan jäähtymään mikä ei kai ole ihan jokapäiväistä ainakaan täällä lämpimän kaljan luvatussa maassa saati sitten muuallakaan. Muuten kyllä kaikki oli vähintään yhtä käsittämätöntä säätöä kuin jossain Puolan kaukaisimmassa kolkassa, ei uskaltanut ollenkaan yrittää ajatella mitään ja piti vain yrittää unohtaa kaikki, ihan kaikki. Yöksi mentiin johonkin taloon joka oli juuri edellisviikonloppuna suurimmaksi osaksi palanut mutta onnekkaan isäntämme huoneisto oli säästynyt pahimmalta.

10.6. DUBLIN
Otettiin jälleen tavoitteeksi herätä aikaisin ja ajaa Dubliniin jossa kuviteltiin olevan jotakin siistiä katseltavaa. Taas löydettiin keikkapaikka yllättävän helposti, siinä mielessä tämä oli varsin erikoinen reissu. Ihan hyvä todellakin siinä mielessä että kukaan tästä porukasta ei olisi varmaankaan lähtenyt kysymään keneltäkään mitään, jos oltaisiin eksytty olisi ollut hiljaista ja kaljatölkkejä olisi alkanut yksitellen poksahdella auki. No kuitenkin, päästiin perille ja nälkä oli. Kaikki paikat olivat kiinni, vastoin suomalaisia tapoja ravintolat avaavat ovensa vasta illalla – on niillä otsaa, heh! Käytiin jossain riistopaikassa, ei siis Mäkissä vaan burritopaikassa jossa meitä riistettiin olan takaa. Hirveät hinnat ja minikokoiset annokset. Alkoi vielä sataakin. Edellisiltana oltiin saatu ruokaa joskus kello yhdentoista kieppeillä joten tästäkään päivästä ei uskaltanut mitään toivoa, että mentiin sitten vielä Subway-ateriallekin. Sieltä keikkapaikalle jossa heti kärkeen olikin ruoka valmiina. Niinpä tietysti. Muutenkin meno näytti aika eurooppalaistyyppiseltä, krusteja parveili läjäpäin kadulla, keikalla eri tyylisiä bändejä ja sellaista. Hyvä merkki. Ja piti paikkansa myös, tämä oli kevyesti koko kiertueen paras keikka ja IWTL-asteikolla ylipäätäänkin korkealla! Paikka oli tukossa ja jengille kelpasi.

11.6. GRIMSBY
Heräiltiin Englantiin paluu tähtäimessä kello seitsemältä, toki tuoreena aamuyön tunneille jatkuneiden kotibileiden jäljiltä. Sellaisten järjestäminen bändin ainoaan nukkumahuoneeseen on aina hyvä idea. Oltiin illalla viimein saatu tiedot minne lautat menisivät ja milloin. Satamaan päästyämme selvisi että laivoja ei menisi sinne eikä siihen aikaan. Miten voi olla niin pihalla yksinkertaisimmistakin asioista koko ajan?! Muun hyvän lisäksi päivän keikka oli buukattu Grimsbyyn, johonkin kalastajakylään Englannin itärannikolla. Siis kauimmaiseen pisteeseen siitä missä nyt olimme.
Englannin sijasta mentiinkin sitten lautalla Walesiin niin jotta tulipa sekin maa nähtyä. Hienolta näytti ja houkuttelevalta - aikataulu näytti sellaiselta että keikalle ehtiminen ei ollut erityisen todennäköistä, olisi voinut vaan käydä kyljelleen jonnekin ja olla tyytyväinen. No, tuskassa siitä huolimatta ajettiin koko päivä ja illalla oltiin Grimsbyssä paikallisen baarin yläkerrassa asettelemassa kamoja lavalle välinpitämättömän ilmapiirin ympäröidessä kaikkialla.

Tiedusteltiin olisiko ruokaa mahdollisesti jossain ja vastaus oli että kulman takana on fish&chips-paikka. Järkkäri laittoi tyttöystävänsä näyttämään meille kaupunkia. Tämä johti meidät jonnekin kalliiseen intialaiseen kysyen heti pöytään istuuduttuamme saako jo poistua. No kaikin mokomin! Heti kun silmä vältti, poistuimme mekin kulman taakse kukkarolle sopivampaan paikkaan. Tunnelma kaduilla oli vähän liian villi. Ilma oli koskea ja kalsea, kaikki ihmiset näyttivät jotenkin… no, kadut olivat täynnä degeneroituneen oloisia kimpoilevia verkkariapinoita ja puolialastomia mutta senkin edestä meikattuja teinihylkeitä. Mentiin autoon istumaan. Vaan pakkohan sieltä oli aikanaan poistua ja tuli paikallinen pändikin nähtyä. Aivan tolkutonta sontaa, sellaista munatonta lätkytystä johon ennen pystyin jotenkin suhtautumaan mutta nyt tuollainen musiikin irvikuva saa kyllä kiehumaan eli siis poistumaan huoneesta muutamassa sekunnissa. Asetelma oli huvittava, soittosali oli itse asiassa melko iso mutta väki reunusti sitä kuin ylä-asteen diskossa ikään. IWTL-keikasta ei ole paljoakaan sanottavaa, ei edes siitä reunustamisesta koska paikalliset olivat keksineet parempaa tekemistä kuin punkkikeikalla notkumisen nähtyään jo kaveriensa esityksen.

Yöpaikkaan oli ”neljänkymmenen minuutin” ajomatka. Näihin voi aina huoletta laittaa vähintään puolet lisää. Järkkäri lähti hakemaan autoaan, sitä sitten pitäisi seurata. Ja minuutin päästä siihen vierelle suhahti sellainen varmasti vähintään miljoonan markan kiiltelevä sportti-hopeanuoli. Tasan ei käy onnen lahjat. Sitä seurattiin pimeyden keskellä jonnekin kaukaisimmalle maaseudulle taloon joka toki oli kieltämättä mukava mutta myös hieman pelottava. Seinillä oli lähes pelkästään pariskunnan omia hääkuvia valtavan kokoisina mutta niitä riitti kaiken muun edestäkin. Todella monta hääkuvaa.

12.6. LONTOO
Aamulla taas tähtäimessä aikainen herätys, tähtäimessä Lontoo. Niitä teitä joita pitkin ajetaan paikkaan jossa nyt sijaitsimme, ei oltu lähellekään merkitty karttaan. Saati sitten niitä teitä joita pitkin sieltä pääsisi pois. Niinpä isäntä joutui luovuttamaan meille oman erikoiskarttansa, sen kuulemma voisi toki sitten ensi kerralla palauttaa. Millä ensi kerralla?!

Lontooseen päästiin luonnollisesti huomattavan paljon liian myöhään ja liki täydellisen mahdottoman parkkipaikan etsinnän jälkeen meillä olikin lähes täysi tunti peliaikaa käytössä tämän metropolin ihmeisiin tutustumiseen. Mutta onni tuntui kuitenkin pieneksi hetkeksi kääntyvän, se ainoa vapaa paikka löytyi täydellä onnella All Ages-punkkikaupan oven edestä. Edelliskerralla en ollut kyseistä kauppaa löytänyt vaikka tarkoituksella etsin. Samoin falafelpuljussa oli tuttua miestä paitsi Lontoosta oikein Amerikasta asti, ja summassa valitsemassamme kahvilassa pöytään käveli paikallinen mogulimme, kiertuejärjestelyistä vastannut Aston. Sen verran oli päämajaan valunut tietoa että vaiherikas matka oli ollut… tunnelmaa kevensi mukavalla tavalla miehen heti kättelyssä pöytään lyömä muutaman sadan punnan nippu. Mies kantoi vastuunsa, ainakin rahallinen puoli saatiin tällä lafkan kassasta lohkaistulla tuella plus miinus nolla-tilanteeseen. Keikkapaikka The Verge Camden Townin liepeillä on keskimääräistä englantilaista pubin nurkkaa huomattavasti miellyttävämpi soittoympäristö ja ensimmäisellä Manifesto Jukeboxin keikalla paikka oli loppuunmyyty. Ja vaikka viime kerta siellä yhdessä Wastedin ja I Excusen kanssa oli keskiviikko, ahdasta oli silti. Nyt kyseessä oli vieläpä ilmainen keikka ja lauantai-ilta niin kyllä sitä odotti että kiertue olisi päättynyt edes jotenkin kunnialla. Vaan miten kävikään… turha varmaan edes mainita. Tiedotus oli varmaan hoidettu hyvin ja noin kun paikka kumisi edellä mainituista tosiasioista huolimatta tyhjyyttään. Kyllä kelpasi sen spektaakkelin jälkeen ajaa yötä myöden laivaterminaalin eteen nukkumaan!

13.-15.6. LONTOO-HELSINKI
Tulihan nukuttua juu. Samaa voi sanoa parista seuraavastakin päivästä. Edes viinanhakureissu ei onnistunut. Ajettiin innolla tutuille supermarketeille mutta nehän olivat kiinni. Niin, sunnuntai! Päätettiin koittaa onneamme Gentissä Belgiassa matkan varrella mutta eipä tullut sielläkään mistään mitään. Päinvastoin, jouduttiin lähtemään autolla karkuun kun Villeä luultiin selvästi siirtolaisvoittoisella alueella

eväidenhakureissun kesken natsi-skiniksi. Tilannetta mutkisti se että Antti ja Jussi olivat tilanteen tullessa päälle kimpoilleet jonnekin omille teilleen. Löytyiväthän ne sieltä kuitenkin, myöskin karkuun lähtemään joutuneina. Oli varmaan hämmentänyt kun ei auto enää ollutkaan siinä missä se ennen oli. Siinäpä ne parin vuorokauden tapahtumat sitten olivatkin paitsi että nyt muun muassa tiedetään varmasti miten saksalaiset laivalipunmyyjät kuluttavat aikaa kopeissaan ja mitä autossakin voi tehdä kuluttaakseen aikaa jonossa. Harva jos mikään kaupunki on näyttänyt yhtä kauniilta kuin Helsinki Siljan lähestyessä Olympiaterminaalin laituria. Oli poikkeuksellisen siistiä päästä kotiin. Tai siis suoraan töihin mutta silti, kun ei töissä nykyään ole pahemmin valittamista!

Hataraa muistia kaiveli Jani