SYYSKIERTUE ENDSTANDIN KANSSA 2000
by jukka

14.9.
Löysin itseni sattuneesta syystä etelän mailta ja tie vei Hämeenlinnasta Riihimäen kautta pääkaupunkiseudulle ja siellä Semifinaliin, joka sai jälleen kyseenalaisen kunnian toimia reissun laukaisualustana. Meidän mierolaisten lisäksi lavalle könysi Wasted ja saatiin taas puhtia hekotteluille, joiden mukaan Helsingissä voidaan tätä nykyä kierrättää samaa keikkajulistetta useamman kerran pelkkää päivämäärää muuttamalla... Illan jokaisesta orkesterista pääsi edustajia Moon-TV:n haastatteluihin, useat nesteissä marinoituina ja Tamminen pilli nenässä. Yöksi Turkuun, että ehdittäisiin aamulauttaan.

15.9.
Parin tunnin uni kaunisti jokaista ja laivallekin kahautettiin rinta rottingilla ja joka äijä kyydissä. Kaikki auton rekisteröintiin ja matkustajien suurimpaan mahdolliseen määrään liittyvät seikat eivät välttämättä olisi kestäneet tiukempaa tarkastelua täällä Suomen puolella, Euroopassahan noissa seikoissa ollaan yleensä suuripiirteisempiä. Luksuksena meillä oli vallan hytitkin, joten osa paranteli univelkaa ja osa taas ei. Tukholmassa Manifesto pistäytyi Fetmule-Peterin luona haastateltavana ja sitten lähdettiin yötä myöten kohti Linköpingiä, missä meille oltiin luvattu nukkumapaikka Skyltenillä. Suunnilleen sata kilsaa saatiin ajettua ja sitten puhkesi takavasemmalta rengas. Onneksi sekä varapyörä että tunkit sun muut oli mukana, joten pienen äheltämisen jälkeen mentiin taas. Ex-Outlast-Henke päästi meidät bändihuoneeseen nukuksimaan eikä kenelläkään tuntunut olevan asiaa minnekään muualle.

16.9.
Eipä aamulla ehditty ajaa kovinkaan kauan kun auto alkoi tärisemään pahemman kerran. Vararengas oli vanha ja siinä oli nastat, mutta ajateltiin toiveikkaasti että kyllä sillä kai Saksaan selvitään. Ei selvitty, hyvät vibraatiot vain yltyivät ja sitten posahti tuo edellämainittu rengas ja samaan hintaan saatiin myös toinen takaiskari paskaksi. Hyvä alku ennen ensimmäistäkään keikkaa ulkomailla. Mitäs siinä muuta kuin soittamaan tiepalveluun ja pian päästiinkin hinausrekan kyydissä korjaamolle. Köyhdyttiin lähemmäs pari tonnia kyydityksistä ja uusista renkaista, mutta ehdittiinpäs Kööpenhaminaan ajoissa. Kun soiteltiin matkalla Ungdomshusetille kertoaksemme, että saatetaan olla hieman toivottua myöhemmin paikalla oltiin luurin toisessa päässä että ei se mitään ja samaan hengenvetoon selvitettiin konsertin varsinaisen puuhamiehen olevan yhä Malmössä telkien takana Reclaim the streets -tapahtumasta alkaneiden mellakoiden takia. Jopas, tuumittiin. U-husetilla lahendus oli kaaos. Järjestysvastaava siis oli vieraan valtion täysihoidossa, samana iltana oli kaupungissa pari muutakin punk-henkistä tapahtumaa (mm. Nomeansno Christianiassa), kukaan keittiöporukasta ei ollut tullut laittamaan ruokaa, epäselvyyksiä kamojen suhteen... Oltaisiin olletikin oltu vieläkin heikommassa jamassa, ellei paikalle olisi sattunut vanha tuttumme Jens, joka otti meidät siipiensä suojaan. Jenssi ei enää itse asiassa ole missään tekemisissä talon toiminnan kanssa ja aikoi muuttaa Saksaan piakkoin, osin juuri Ungdomshusetin sisäisiin tappeluihin ja "henkiseen rappioon" kyllästyneenä... Meidät opastettiin läheiseen falafel-mestaan syömään ja murkinoidessa Jens kertoi enemmänkin talon tulehtuneesta ilmapiiristä ja sekasorrosta. Surullista kuultavaa... Pääosin vanhaa tuttua kaavaa mukaillen: on "poliittinen porukka" ja "party-porukka", pienet erimielisyydet kasaantuu ja soppa on valmis. No, PA saatiin ja kamat lyötiin kasaan baarin nurkkaan kun varsinainen esiintymissali oli täynnä rompetta. Esiintyjälistalla olivat myös amerikkalais-hollantilaiset The Oath ja Oil, joista ensinmainittu oli nopeaa hc/power violence -pärinää ja jälkimmäinen jännän tarttuvaa ja omaperäistäkin hardcorea Elvis Presleyn laulamana. Yleisökin oli ehkä pääasiallisesti jyrkemmän tavaran ystäviä, ainakin MJ:n aikana soittotilasta lappasi koko ajan pois porukkaa...

Oathin laulaja oli Charles Bronsonista tuttu sälli, joka ontui pahasti kammottavissa kärmeksennahkakengissään. Kun kysyttiin, että mistäs vamma on saatu niin poitsu vastasi tyynesti monottaneensa hevistejä pois meidän skenestä, heh heh. Jatkoivat yöllä kohti Norjaa, me nukuttiin yläkerrassa, missä valoa ja lämpöä meille toi myöskin meijän Markulle tuttu ex-Operation -vokalistin ja vaimonsa muodostama perhe. Riitelivät keskenään sekä sanoin että nyrkein ja meikäläinen sai lähimpänä heidän pieluksiaan nukkuneena kunnian herätä kirjaimellisesti kusessa... Punk rock.

17.9.
Pyykkipäivä... Saatanan yökastelijat. Saksa vaikutti hyvältä idealta. Rajalla tullimies vilkuili passien lisäksi hieman levyjä, mutta nimmareita ei päästy jakamaan. Norderstedtiin koukattiin kaiken varalta Hampurin kautta ja löydettiin Soziales Zentrum eli SZ enemmittä kätinöittä. Soitanto oli erinäisten sähläämisten ja yhteyskatkosten ansiosta järjestetty hyvin lyhyellä varoitusajalla ja pelättiin hieman pahinta, mutta turhaan. Hyvä meininki oli. SZ on maksanut tiloistaan vuokraa tähän saakka, mutta nyt sopimusta ei oltu jatkettu. Toiminta kuitenkin jatkuu, eivätkä ihmiset ole sieltä minnekään lähteneet eli paikka on nyt squatti. Paljon siellä tuntuikin olevan meneillään - esitelmiä, toimintaryhmien kokouksia, teemabaari-iltoja (naisille, punkeille jne) ynnä muuta. Mervi the managerille vielä tässäkin yhteydessä pahoittelut siitä opastamisesta (tai sen puutteesta...) aiheutuneesta sotkusta.

18.9.
Ylös kuudelta ja ennen seitsemää pois. Niin ne osat vaihtuvat - edellisen yön pirteimmät olivat aamun unisimpia... Yhdeksän tuntia ja oltiin Karlsruhessa ex-Steffillä eli Schwarzwaldstrasse 79:llä (=entinen rautatieläisten kanttiinirakennus) päärautatieaseman takana. Asukkaat saivat talon vuokralle "korvauksena" seitsemän vuotta vallattuna ollesta Steffistä, jolle omistajat keksivät ns. muuta käyttöä sen sijaan, että se jäisi joidenkin epämääräisten vasemmistohampuusien riekkumisareenaksi. Lääniä oli ja noin 25 tyyppiä eleli, parhaita paikkoja mitä on tullut vastaan. Kansankeittiötä, infoshoppia, konserttia ynnä muuta manner-Eurooppalaiseen tyyliin ja ihmiset oli oikein mukavan tuntuisia. Soittotila kellarissa oli mitä mainioin kostea ja pimeä luola, missä me herrat viihdytimme piskuista mutta kannustavaa yleisöä. Noin puolet Lost Worldin henkilöstöstä majailee täällä - bändi on harmi kyllä hajonnut, mutta vika LP on tulossa jahka lauluosuudet saadaan purkkiin.

19.9.
Välipäivä. Meille luvattiin, että voidaan olla toinenkin yö köllöttelemässä ja sehän sopi. Päivä meni kaupungilla maleksiessa ja paheellisesta elämästä palautuessa. Illalla alakerran kanttiinissa oli kansankeittiö, mistä sai muutamalla killingillä taivaallista sapuskaa. Juttutuokioiden yhteydessä ilmeni, että joutuvat lähtemään täältäkin maaliskuussa. Kaupunki on lupaillut avustaa korvaavan paikan löytämisessä, mutta kaikki tuntuivat oleva sitä mieltä että seuraava tönö ei missään nimessä voi olla sijainniltaan ja arkkitehtuuriltaan yhtä hyvä sosiaalikeskuksen pyörittämiseen. Lykkyä tykö joka tapauksessa.

20.9.
Ei maitoa eikä keikkaa tänäänkään. Saatiin puhelimitse yhteys Winterthurin kontaktiin ja lupa pamahtaa General-Guisan-Strassen vallatulle talolle jo samana iltana. Perillä syötiin asukkaiden ruuat ja juotiin niiden oluet ja pilattiin tapetit ja tunnelma. Pari isännistämme työskenteli hamppuviljelmillä yövahteina - on kuulemma leppoisaa hommaa kun voi vain kuljeksia ympäriinsä ja samalla voi nauttia muutaman oluen ja henkosen. Työmoraali oli sikäli korkealla, että vapaa-aikaakin tuntuivat hallitsevan pitkälti samat kuviot, kjäh. Kenraalia oli yritetty tyhjentää kolmisen kuukautta aiemmin, mutta eivät sitten olleet onnistunna.

21.9.
Aamulla törmättiin Koskisen kanssa alakerrassa oitis poliiseihin kun oltiin poistumassa kauppaan hakemaan syömistä. Nuuskivat paikkoja muka jonkin kadonneen kissan perässä. Kantapeikkoja vitutti ankarasti. Citytour. Ray Cappo and the Disciples of the Blue Wanker eli Shelter soitti jossain päin kaupunkia samana iltana. Koitettiin löytää paikka, mutta ei onnistuttu. Siirtokuva-Timo kauppasi tatuointi-flasheja, jotkut kävi skeittailemassa ja jotkut osteli isoja esperessopannuja kotiin vietäväksi. Bär puolisoineen pitää suomi-punkista kuin hullu puurosta ja luukutteli stereoista illan mittaan kunnon annoksen tuttua ja tuntematonta läiskettä. Soittamaan oli hankittu myös Divided Berliinistä, sellaista perus-hc-crustia, ei juuri hurrailtu. Näillä oli äärimmäisen tyly kuski, iso skinikaappi joka ei hymyjä tuhlaillut. Rumputuolin jalka meni mäsäksi, mutta Timo the handyman viritteli siihen rautalankapatentin, joka toimi reissun loppuun saakka.

Endstandit mätti mallikkaasti niille harvoille, jotka olivat talolle eksyneet ja MJ lopetteli illan pikkutunneilla. Oma suoritus taisi mennä rimaa hipoen mutta raivolla, sillä freibieriä oli tietenkin tarjolla ja päästä heitti vielä orastavan lentsunkin takia. Kirjetuttava Eric B.O.R.E.D. -lafkasta pistäytyi myös, which was nice. Joeli muuten nukuskeli baarissa hauskasti kotvan käsi pystyssä baarin puolella.

22.9.
Bär lähti oppaaksi paikalliselle infoshopille ja ostosten jälkeen oli Zürichin vuoro. Divided buukkasi itsensä tännekin. Olivatpa squatin löytäneet laitakaupungilta - entinen bordelli, neljä kerrosta, uima-allas, sauna ynnä muuta hekumalliseen elämään liittyvää! Kaupan päälle vielä upeat näköalat yli kaupungin. Suurin osa meidän kööristä saunoi ja pulikoi sydämensä kyllyydestä. Alempana rintessä oli vielä toinenkin vallattu talo, missä saatiin loistava ateria. Molempien talojen tilanne oli sikäli jännä, että ne omisti joku kaupungin hämärämiehistä, mutta maksamattomien lainanlyhennysten tms. kommervenkkien takia kiinteistöt olivat siirtyneet kaupungin hallintaan. Valtaajat olivat sitten sopineet virkamiesten kanssa maksavansa vedestä, sähköstä ja kaasusta ja heillä oli siten tavallaan suurempi oikeus olla talossa kuin varsinaisella omistajalla Omistaja oli tietoinen uusista asukeista eikä tilanteesta kovin mielissään, olipa lähettänyt pari gorillaakin pelottelukäynnille, mutta vakavempia haavereita ei toistaiseksi ollut sattunut. Itse keikka oli Hohlstrassella. Hyvä paikka ja muutama tyyppi. Au pair -Anna liittyi seuraan ja sitten ilotaloon takaisin.

23.9.
Luzerniin ajeltiin maisemareittiä pikkuteitä pitkin ja ihasteltiin suureen ääneen. Keskustassakin oli aikaa pyöriä yllin kyllin. Illan konsertti oli samalla paikan eli skvatti Kaufmannweg 16:sta viimeinen, häätö oli jo ovella. Törmättin Karlsruhen tuttuihin, mikä oli tietysti kovin mieluisaa. Tänne meidät oli muuten tungettu soittamaan taas viime tipassa eikä poppoiden nimiä ollut julisteissa tai missään. Oltiin omasta halustamme ensimmäisiä, sillä piti lähteä yötä myöten kohti Espanjaa. Väkeä oli tuolloin tuskin ensinkään, sillä Zürichissä oli samana iltana "Antifasistinen iltakävely" (vaskistit olivat aktivoituneet pieksämään porukkaa ja tekemään jäynää, joten vastapuoli järjesti "kävelyretken" keskustan natsien suosimille hengailumestoille... Samana aamuna käsiin sattui infolappu, jonka perusteella sotimaan ei lähdetty soitellen. Miekkarille oli sovittu useita eri kokoontumispaikkoja eli mikäli poliisi onnistuisi estämään kokoontumisen jossain päin kaupunkia oli suunnitelmia B ja C, kännyköillä varustettujen katutarkkailupartioiden sekä pidätettyjä avustavien puhelinnumeroita jne. jne. jne.) ja monet olivat tulossa vasta tuon jälkeen Luzerniin.

Pitkä ajo - alkuperäisessä suunnitelmassa tämä päivä oltiin varattu matkustamista varten, mutta eihän se aina niin käy kuin pitäisi. Rahatilanne alkoi näyttämään heikonlaiselta, sillä keikkaliksat jäi jokaisella Sveitsin keikalla alle odotusten. Huokaus... Tuli muutenkin sellainen olo, että täällä Schweizissä ei vältämättä oltu tiedottamiseen panostettu kovinkaan paljoa. Baanalle sitten vain.

24.9.
Ranskan halki traktoripolkuja körötellessä mentiin varmaan jokaisen kylän ja kauppalan läpi, tai siltä se ainakin tuntui... Bensan hankinnan kanssa meinasi olla pienoisia ongelmia, liekö se rekkakuskien protestointi vielä vaikuttanut kun kaikki huoltamot noiden teiden varsilla oli kiinni. Viimein otettiin käyttöön edelliseltä tourilta tuttu Belgian malli, eli mentiin itkemään apua kortillaan tankkaavalta natiivilta. Saatiin polttoainetta ja paljon hyviä tietoja ranskaksi, mutta kun meistä ei kukaan ranskaa puhu, niin...Tietulleihin alettiin tässä vaiheessa syytämään rahaa niin että pahaa teki. 15 tunnin ajon päätteeksi palloiltiin San Sebastianin (eli Donostian, baskiksi niinku) rautatieasemalla mistä Angel kävi kavereineen meidät noukkimassa. Pödö-mies on hän, Impaled Nazarene -paitan verhoutuu. Sala Mogambo oli jossain työläiskaupunginosassa sijaitseva klubi, jota pyöritetään palkatta ja vapaaehtoisvoimin. Goddammit:in kollit kyseli innoissaan, että onko Endstand old schoolia ja kertoivat että he sitä ovat. No, mun korvissa kuulosti pikemminkin uudemmalta hitaahkolta emotionaaliselta corelta. Vaikuttava laulaja huusi keuhkonsa lähestulkoon pihalle. Huutaa sai muutkin, sillä laulut tuli kitarakaapin kautta eikä niinkään lujaa... Oltiin aikas poikki, mutta ei onneksi pöllytelty pohjamutia. Yöksi meidät vietiin Kafetax-nimiseen vallattuun sosiaalikeskukseen, minne jäätiin omin päin.

25.9.
Naapurikaupasta apetta, kuppilasta kahvia ja kaupungille. Matkaa jatkettaessa päästiin nauttimaan mieltäkääntävän upeista maisemista, aijai... Jouduttiin retkeilemään mitä lie pikkuteitä moottoritieremonttien takia. Noin 300 kilsaan saatiin kulutettua kuusi tuntia, eli nousuja oli ihan omiksi tarpeiksi. Mukana olevat kartat oli tietenkin muutaman vuoden takaisia klassikkopainoksia ja oli lieviä vaikeuksia löytää La Felgueraan, varsinkin kun liikennemerkkejä oli töhritty maalilla. Osuttiin scenesteribaarin näköisen kippolan lähelle ja saatiin sieltä opastajat Centro Juvenil Del Villaan, joka oli kaupungilta saatu betonibunkkeri, eikä alue ollut sieltä rikkaimmasta päästä. Myöhemmin illalla kyseltiin Carlos-isännältämme että onkohan auto turvassa rosvoilta ja vastauksena oli lakoninen "kaikki täällä on rosvoja, mutta ei hätiä..." Vaan eipä mennä asioiden edelle. Carlos oli muuten numero 2 - vallan toinen Carlos eli #1 oli järkännyt meille tämän Espanjan ja Portugalin pätkän ja oli tarkoitus nähdä täällä vaan ykkönen oli kiinni jollakin toisella keikalla. Hurja noin 15 hengen yleisömassa ei vellonut ekstaattisesti vaan tyytyi istumaan tukevasti paikoillaan pitkin seinustoja. Maanantai, tuo soittopäivistä parhain... Levykauppa sen sijaan kävi kuumana. Sitten mentiin kakkosen kanssa yöbaariin parille mallasjuomalle ja saatiin sellaista informaatiota, että tämä alue eli Asturias on Epsanjan vähävaraisimpia ja päihdeongelmaisimpia. Carloskin asusteli vielä reilusti kolmannella kymmenellä vanhempiensa luona (työttömänä kuten isänsäkin) eikä pois ole asiaa ellei jopia löydy. Näissä mietteissä taivallettiin takaisin kerholle, sovittiin treffit seuravalle aamulle ja laskettiin levolle.

26.9.
Alettiin oppia paikallisen tiestön tavoille ja varata entistäkin enemmän aikaa matkoihin. Lampaitakin herjattiin jo tottuneesti sekä sanoin että elein Endstandin kitaristien toimesta. Pontevedran piti päästä, mutta matkalla saatiin tieto, että keikka onkin siirretty toiseen paikkaan. Yhytettiin Pablo velipoikineen torilta ja jatkettiin pieneen turistirysään nimeltä A Guardia, joka sijaitsi rannikolla Portugalin rajan lähellä. Darka Blar -baari oli areenan nimi. Täällä on kuulemma pieni mutta laadukas scene. Infokatkoksen takia järjestäjällä ei ollut tietoa siitä, että meillä ei ollut laulukamoja ensinkään ja asian oikean laidan paljastuttua seurasi stressiä. Hätäratkaisuna saatiin vokaaleja baarin (stereo)PA:n kautta. Ei tullut jalopeuran mylvintää, mutta jotain ääntä sentään. Itse keikka oli miellyttävä kokemus. Pablo veikkaili ehkä parinkymmenen tyypin jaksavan vaivautua paikalle mutta tulihan sitä roimasti enenmmän ja lähtivät kuumaan rytmiin mukaan. Hieno ilta.

27.9.
Heräiltiin jostain puolivalmiista retkeilymajasta ja päästiin käyttämään
suihkuja. Pablo nakattiin bussiaan odottelemaan ja rymisteltiin sillan yli Portugalin puolelle noin vain. Ei meitä viitsinyt kukaan noteerata millään tavalla. Espinhossa ilakoitiin rannalla ja seurattiin Kaputt-lafkan Rubenia jollain teollisuusalueella nököttävään diskoteekki Studioon. Sikäli Suomea muistuttava meininki, että punkeilla ei täälläkään ollut mitään omia paikkoja tai valtauksia, vaan keikat järjestetään siellä missä voidaan. Omistaja oli turpea viiksimies. Ruben myhäili että mennessään kysymään paikkaa käyttöön äijä oli vastaillut rehvakkaasti että kyllä poika hoituu, meikäläinen on tehnyt kaikkea muuta paitsi vetänyt suoneen... Myöhemmin herra ylpeili myös kaupungin halvimman ilotalon omistajan tittelillä. Oltiin vaikutettuja. Minä ja Anders mentiin jonkun järjestelyapuna toimivan kaverin vanhempien taloon kokkausassistenteiksi, sillä Ruupeni ei aiempien kokemusten perusteella luottanut ruokavastaavan kykyihin, heh. Väännettiin sitten spaghettia a’la Metal Seitan ja rupateltiin kivan Isabel-äiteen kanssa. Isabel oli sydämistynyt siitä, miten virkavalta ahdistelee jatkuvasti hänen jälkikasvuaan ja muita pnuxeja kadulla. Ja serkkunsa (tavallinen sukankuluttaja) oli päässyt kuudeksi vuodeksi kaltereiden ikävämmälle puolelle poliisien piilotettua huumeita ratsian yhteydessa serkun autoon... Ihailtavaa palvelua siis. Aterioitiin pihalla baarin edessä kun ei vielä päästy sisään, siinä pyöri hyvin punkin näköistä porukkaa, joukossa pari just ja just toisella kymmenellä olevaa nassikkaa hyvin sekaisin. Punk ei kuulemma ole välttämättä Portugalissa se tervehenkisin vaihtoehto nuorisolle...

Eka bändi oli Acratas, krustia ja kampitusta asiaankuuluvilla Doom -ja Hiatus -covereilla ryyditettynä. Yhdellä seinällä olevalle valkokankaalle heijastettiin koko illan ajan videoita, Disorderit, GBH:t ynnä muut siellä vilkkui. Mietiskeltiin, että minkäköhänlainen vastaanotto tulee Espinhon pulttipataljoonalta, mutta hyvähän se oli. Iloisesti humaltunut porukka rähisi humppa-areenalla, encoreita tuli molemmille ja oltiin sangen tyytyväisiä. Ruben samaten, vaikka oli odottanut vähän enemmän väkeä. Piti oikein hyvänä sitä, että ainuttakaan tappelua ei syntynyt. Nukkumatilaksi saatiin Rubenin kodin olohuone ja sinne hiivittiin mahdollisimman hiljaa, sillä vanhemmat eivät tienneet saavansa vieraita...

28.9.
Kun Kippari-Kallet ja muut tarpeelliset oli katsottu telkkarista lähdettiin
kaupungille ravinnon hankintaan. Samalla rupateltiin Rubenin ja tyttökaverinsa kanssa ja opittiin, että ("kovatkin") huumeet ja joka sortin päihteet on Portugali-punxeille erittäin yleisiä. Stillerkin oli vetänyt kaikkea mahdollista roinaa ja lennellyt kotoaan realisoituaan liiaksi isin ja äitin omaisuutta, mutta oli älynnyt lopettaa ja nyt kului vain tupakkia. Tämä tarmokas keesipetteri lähti mukaan Lissaboniin, minne viuhahdettiin neljässä tunnissa. Reittien selvittelyssä oli kyllä suurta apua siitä, että mukana oli joku kielitaitoinen. Casa Encantada -squatille saavuttiin levollisin mielin, koska tiedettiin manageri Hirvelän jo saapuneen privaattisuihkukoneellaan valvomaan meidän etujamme. Illan mittaan saapui myös Lissaboniin muuttanut Satu puolisoineen. Eipä juuri lisätävää Markun raportointiin, paitsi että se tekonahkainen Discharge-merkki löytyi myöhemmin Combat Rockin myyntiboksista, mutta silloin ihmisrodun raakalaismainen silpominen oli jo täydessä vauhdissa ja manageria johdateltu alas puutarhapolkuja pitkin kohti umpikujaa... Baarin puolella krustit notkui teknoten kun vääntäydyttiin viereiseen huoneeseen harjoittamaan kovaa makuupussitoimintaa.

29.9.
Oli sellaiset työaikainlait, että podettiin aamuallergiaa jo puoli seitsemältä että ehdittäisiin hyvissä ajoin käydä eksymässä jossain periferiassa. Rajalla ei kiinnostettu ketään ja edettiin Espanjan puolella joutuin, maasto kun ei ollut läheskään niin vuoristoista kuin pohjoisessa. Madridista meillä oli tiedossa osoite, mutta ei karttaa. Miksipä ei silti olisi suoriuduttu ja Sin Diosin Pepe oli vastassa Ateneo Libertario Villaverden portailla. Kertakaikkisen hieno ihminen, joka ystävineen piti meistä uskomattoman hyvää huolta, ei puuttunut sitten mitään. ALV oli anarkosyndikalistisen CNT-ammattiliiton tiluksia, mistä löytyi baarin ja hallin lisäksi toimistoja ja anarkistinen lastentarha! Yläkerrassa oli vaikuttava CNT:n arkisto, missä oli tavaraa aina kirjoista ja levyistä Espanjan sisällissodan kollektiivien kattotiiliin. Itse keikka oli Sin Diosin järjestämän kaksipäiväisen festarin eka tapahtuma. Sali täyttyi mukavasti ja meidän suomalaisten aikana väki keskittyi lähinnä nyökyttelemään paikoillaan. Sin Dios on Espanjan suosituin (DIY-)hardcorebändi ja sen huomasi. Oli komean kuuloista kun suurin piirtein koko yleisö avusti lauluosuuksissa. Kova sana. Rahaa antoivat meille kahmalokaupalla ja pyytelivät vielä anteeksi kun olisivat halunneet antaa saman summan kaksinkertaisena. Mäkimies Timo Nykänen huumaantui tunnelmasta niin täysin, että nosti maljaa madridilaisten kanssa aamuaurinkoon saakka. Sitten paikalliset lähtivät nukkumaan ja Timo jatkoi ylitöinä tunnollisesti vielä yhdeksään...

30.9.
Kofeiinin merkeissä. Pepe vei kahvipannukauppaan ja sitten kahville. Osa teki äärimmäisen pikaisen visiitin Diosien La Idea -kaupalle/infoshopille kunhan oltiin ensin hermostuttu parkkeeraamisen vaikeuteen. Kaupassa meille kerrottiin, että ylihuominen keikka Barcelonassa oli peruttu. Vastaava oli lähtenyt matkoille ja delegoinut käytännön toimet tuttavalleen, joka ei ollut suoriutunut. Vähän apeina tuosta oltiin, sillä kaikki oli odottaneet tuota päivää kovasti. Zaragozan Sala Arrebato piileskeli kapealla kujalla, mutta ei ollut turvassa meidän kollektiiviselta haukankatseeltamme. Osa kaupungin kommunisteista ja anarkisteista pitää majaansa täällä, siis kokoustilat ja baari. Mala Raza -kollektiivin väki vei meidät johonkin kapakkaan vetelemään herneitä nenään ja suuhun, ateria koostui lähinnä noista palkohedelmistä. Joel ja Mika askartelivat puhdetöinään harvinaisen Liimanaama-bändin seiskatuumaisen vuodelta 82 ja se ujutettiin myyntilevyjen joukkoon
tähtitieteellisellä hinnalla. Ei mennyt kaupaksi... Hyvä keikka, dödö petti kaikilta. Mala Razan Soria kertoili saavansa leipänsä lähettiosuuskunnasta, jonka oli perustanut tuttaviensa kanssa. 21 tyyppiä mukana ja hyvin menee. Jatkoille mentiin punkbaariin, missä hyvä rokki soi saatanan lujaa. MR-väki aikoi selvitellä, päästäisiinkö ex-tempore -keikalle Pamplonaan (missä sijaitsee maan suurin pnukkikvatti) seuraavana iltana kun kuitenkin sinne päin oltiin menossa.Yöllä kolmen pintaan osa meidän possesta alkoi osoittaa kasvavaa kiinnostusta pilkkiurheilua kohtaan, joten Soria kärräsi meidät nukkumaan ja palasi itse fiestaamaan.

1.10.
Odoteltiin melko pitkään isäntiämme omin nokin videoiden äärellä. Kun aamupuolelle fiestaa, niin eihän siinä kovin aikaisin nousta. Autenttista videomateriaalia espanjalaisten vallattujen talojen puolustamisesta, siinä ei hyvät puheet riitä puolin eikä toisin... Mala Razan pyörittämällä sosiaalikeskuksella (Centro Social Autogestionado Entropia) tehtiin armotonta bisnestä. Pamplonaan ei olisi asiaa, sillä squatti oli remontissa. Siis takaisin Baskimaalle ja Donostiaan, missä tutun Kafetaxin ovet aukenivat yöksi meille enkelin kosketuksesta.

2.10.
Ranskan rajalla seisoi pilvin pimein rekkoja (protesti vaiko normaali ruuhka? jäi epäselväksi...), joten kierrettiin pienempiä teitä pitkin. Bordeauxissa uhkailtiin rautaputkilla ja huonolla hygienialla kadulta bongattua punkkaria, joka anto opastusta Le Jimmy -nimiseen baariin. Sohlattiin tietenkin silti, ja kun päästiin paikalle järkkäri-Eric oli odottelemaasa meitä uutisineen. Baarin omistaja oli kuollut äkillisesti hieman aikaisemmin ja pulju oli kiinni... Toinen keikkapaikka oli löytynyt kuumeisen etsinnän jälkeen ja se totteli nimeä Le Petit Rouge, vasemmisto/opiskelijakuppila. Soittotila oli piskuinen kammio kellarissa, jep! Joku heppu teki molemmista bändeistä humoristiset haastattelut yliopiston radioon - kyseli mm. sitä, että liekö siinä perää, että suomalaiset lähtevät mielellään ruotsinlautoille vetämään pään täyteen ja puukkohippaamaan... Järkkärikaksikon toinen osapuoli Vincent majoitti. Auto oltiin jouduttu jättämään kylmästi keskelle jalkakäytävää kun ei muutakaan paikkaa ollut ja jouduttiin hetkuttamaan jotain toista kärryä pois tieltä että päästiin lähtemään. Kulmien kundeja siinä kävi kertomassa, että auton omistaa joku läheisen baarin pitäjä ja jos hän tietäisi niin meihin sattuisi... Nytkytytettiin äkkiä takaisin ja poistuttiin hyvässä järjestyksessä.

3.10.
Yritys saada keikka tällekin päivälle oli ollut kova, mutta mönkään meni. Leikittiin siis turisteja ja onnistuttiin ihan siedettävästi. Ässät (Mika, Joel, Timo) pommitti Janten kanssa omia reittejään ja Vincent opasti meitä muita. Joku oli onnistunut yöllä hajottamaan toisen vilkun lasin, terveisiä. Kamat haettiin säilöstä baarista ja lähdettiin illan suussa pitkähkölle taipaleelle kohti Calaisia. Inkkarien rumpalin istuimelta kuului tyytyväistä kehräämistä... Rasvarokki soi, punkkirokki soi Nintendo piippasi ja leuat louskuivat kuten tapoihin kuului. Kolmelta yöllä oltiin perillä. Calaisin sataman parkkialueella avonaisen rekkakontin ympärillä kävi melkoinen vilske, "laittomia" pakolaisia kai. Osa nukkui autossa, osa terminaalin lattioilla vartijoiden hätisteltävinä.

4.10.
Päät humisten kaavittiin itseämme kasaan aamulauttaa varten. Lauttojen hinnat oli taas nousseet, huomioivat Endstandit onnellisina. Doverissa ruokailtiin ja ostettin adaptereita vahvistimia varten. Oltiin varmuuden vuoksi hävitetty jo soitettujen keikkojen yhteystietojen lisäksi tulevienkin tapahtumien infoa, mutta löydettiin Lontoosta kuitenkin jollain ilveellä The Swan -niminen pub. Se oli remontissa ja kaikki paikat levällään... Ehdittiin hämmentää järkkäri Chris ja Englannin pääkoordinaattori Leokin puhelinsoitoilla, kunnes selvisi, että ollaan väärän Swanin pihalla nököttämässä. Oikea paikka sijaitsi parin kilometrin päässä Tottenhamissa. Ei kuulemma kovinkaan epätavallinen erehdys, siis tuo väärän pubin liepeillä notkuminen. Nähtiin suomalaisia kasvoja ja eka bändi Ignoramus oli jotain Spazz/Infest/voimaväkivalta -meininkiä, lyhyitä piisejä ja kauhia kiire. Oltiin matkan rasittamia ja Jannekin otti kosketuksen lattiaan hyväksi toviksi Enddäreitten setin loppupuolella. Yöksi mentiin tuon Chrisin kämpille ja neuvoteltiin pihalla siitä, kannetaanko kamat talon sisälle parempaan turvaan vaiko ei. Lopulta päädytiin peruuttamaan perä puuta vasten, ettei ainakaan sitä kautta vorot pääsisi kähmimään tavaraa. Väsytti paljon.

5.10.
Aamulla käytiin Chrisin kämppiksen kanssa jossain skeittiparkissa sitten isseksemme Camden Townissa hyvin pikaisesti. Bristolissa meidät kärrättiin oitis järjestysvastaavan asunnolle ruokailemaan ja huomaavainen Dickie tiesi miten pitää suomalaiset tyytyväisinä - meille lykättiin laatikollinen White Cideriä. Muuten täällä enkuissa oltiinkin omien juomien varassa eli mikäli jano oli, oli myös itse maksettava. Samassa kämpässä piti majaansa myös pääasiallisesti vanhojen Ripcord-hemulien muodostaman Dumbstruckin vokalisti, hyvältä mätöltä sekin kuulosti meitsin korvissa kun saatiin maistiaisia tulevasta pitkäsoitosta. White Horsen yläkerrassa oli runsaasti vanhoja punkkeja, tulevat kuulemma usein viettämään "eläkepäiviään" Bristoliin tai Bathiin. Tafkin siellä heilui complete/mental disorder -tilassa ja kaatui kumauttaen päänsä tosi pahan näköisesti. Muut veteraanit vaan
naureskeli, että ylös sieltä - ei oo enää vuosi kasikaks, eikä edes ysikolme... Chaos UK:stakin oli edustaja paikalla, eli vanhasta Bristolin kolmikosta jäi vain Amebixin delegaatti uupumaan. Harmillista, heh. Joku taisi ostaa sen Liimanaaman levyn, muuten! Dickien kämpillä sitten tuhottiin valkoista siideriä ja Merrydownia eli kallisteltiin ja oltiin hilpeitä.

6.10.
Levykaupassa käynnin jälkeen Dickie siirsi kankkusensa työpaikalleen ja me Petersboroughiin. Jossain pienemmillä teillä käytettiin rasvapurkkeja kompasseina ja käytiin välillä herra ties missä, Tescon ehdottoman terveellisten hillomunkkien siivittäessä menoa. The Park oli aikasta pramea pubi. Soittotila oli täälläkin yläkerrassa ja alakertaan alettiin pystyttämään teknohelvettiä. Aluksi näytti tyhjältä, mutta jostain sitä porukkaa kömpi lavan eteen kun aloiteltiin. Harrisonin Leksakin tuli jo tänne meitä päivittelemään, samaten AWA-Riku ja setä Sned, kiva. Yöpaikassa hölistiin ja kateltiin Sin Dios -videota, ketä nyt sattui kiinnostamaan.

7.10.
Tämä olikin yksi reissun odotetuimpia päiviä, edessä 1in12 -klubin festarit Bradfordissa. Oltiin siellä hyvissä ajoin, joten oli taas aikaa pistää levykauppoja mullin mallin ja laarien ääreltä löytyi myös meikäläisen vanha kirjekamu Bri Manfatista. 1 in 12 on aivan saatanan hieno viritelmä - yläkerrassa kirjastoa ja savuton kahvila, kerrosta alempana baari ja siitä alempana konserttiasali asiaankuuluvine baaritiskeineen. Tänä vuonna festivaalien esiintyjäkaarti oli enemmän emo/indie -painotteinen. Bändit jäi kaikilta meidän kööriin kuuluneilta vähemmälle huomiolle kun niitä oli niin rutosti. Dead Inside Lontoosta teki kuitenkin vaikutuksen, emotionaalista rähinää sanan parhaassa merkityksessä ja toinen kitaristi roimi soitintaan siihen malliin että kieliä oli vaihdettava lähestulkoon joka piisin välissä. Seiskoja tulossa ja saattavat olla kovaa kamaa, mikäli pääsevät lähellekään lava-aktia. Aikataulut mätti aika pahasti, MJ:n piti aloittaa kahdeksan maissa illalla, mutta päästiin töihin vasta lähempänä kymmentä ja tuossa välissä vaihdettiin meidän backline jäljellä bändien käyttöön. Bassonupista oli palanut sulake ja se aiheutti vähän säätämistä. Pienen stressaamisen ja törmäilyn jälkeen tuntui oikein hienolta soittaa reissun paras keikka enkä usko, että Endstandilläkään on paljoa valittamista omasta osuudestaan. Viimeinen esiintyjä, amerikkalainen Bane oli kyllä sellainen jenkki-hc-kliseenippu että huh. Onnistuivat herättämään pahaa verta järkkärikollektiivissakin amerikkalaistyylisellä käytöksellään. No, puolustukseksi on sanottava, että ehkä niiden kiertueen ammattitaitoinen suunnittelu oli käynyt hermoille - olivat joutuneet ajamaan suoraan Espanjasta Englantiin... Niin juu, Ruåtsin Get Up & Go’ers :in oli pitänyt soittaa Ungdomshusetilla matkalla tänne, mutta peruttu oli. Talo pitää ainakin toistaiseksi taukoa konserttitoiminnassaan ja koittaa saada mopoa hallintaan.

8.10.
Heräiltiin Leon asunnosta Leedsistä. Sähköpostit kertoi, että meillä olis tulossa samalle päivälle keikka sekä Tsekeissä että Saksassa... Joku ihmeen sotku tossa oli, oltiin ilmoiteltu Saksaan että saatiin jo keikkaa muualta, mutta tieto ei kai ollut mennyt perille. Käytiin Voorhees-äijien Wisdom-kaupassa ja pulpahdettiin taas pinnalle Brightonissa. Siellä Parade Of Enemies loihti ilmoille uutuudenkankeaa hardcorea noin 7 minuutin ajan syystä että kehissä oli lainabasisti. Onnea vain. Sunnuntai-illaksi oli hyvin väkeä ja Freebutt on aivan niin loistava pubi tällaiselle toiminnalle. Puuhamies Buz on täyttä rautaa joka sentti. 54 vuotta mittarissa, järjestänyt kuudessa vuodessa noin 200 keikkaa Brightonissa, pyörittää omaa levylafkaa leipätyönsä ohella ja nyt oli polvi mennyt paskaksi edellisenä iltana 1 in 12:n pitissä thrashatessa! Muutenkin ihan vitun ystävällinen ja mukava tyyppi, eikä tietoakaan mistään "ette te nuoret kyllä mitään tiedä, silloinkin ennen kun..." -asenteesta. Respect is fucking due.

9.10.
Buz lähti opastamaan keskustaan ja nähtiin kovassa tuulessa ja sateessa sitä sun tätä. Ajo Doveriin kesti yllättävänkin kauan ja huomattiin että saattaapi tulla kiire Kortrijkiin, Belgiaan. Käytiin siis kyselemässä kanaalin ali vievän tunnelin hintaa ja luikittiin äkkiä kohti satamaa kun kuultiin, että se olisi 2500 suomimarkkaa. Nyt alkoi ilmassa olla jo pientä myrskynpoikasta ja joitakin lauttavuoroja oli peruttu, joten piti ottaa nöyrästi lakki kouraan ja palata tunnelin kassalle... Puolessa tunnissa oltiin mantereella ja kaahattiin niin lujaa kuin siinä rankkasateessa uskalsi kohti Pit’siä. Myöhässä liikuttiin tietenkin ja perille saavuttaessa molemmille bändeille oli soittoaikaa yhteensä 50 minuuttia. Sehän oli omiaan lyömään virtaa punttiin. Kahdeksan minuuttia baarin eteen pysäköimisen jälkeen oltiin viskottu kaikki kamat lavalle ja eka bändi elämöi täyttä häkää. Molemmat leikkasi pari piisiä normaaleista seteistään ja hyvin ehdittiin, tiiviit ja napakat suoritukset kumpaiseltakin, sanoisin. Tuplattiin yleisömäärä suhteessa edellisen kiertueen MJ/Wasted -keikkaan - noin 20 ihmistä. Tästä se ura urkenee, heh heh. Ruokaa saatiin Hot Rod Honeys -basisti ja trukkikuski Saft’nin perheen luona, takaisin Pit’siin ja sitten Juri-kollin vierashuoneeseen köllimään ilmapatjoille. Piitsi-meininki loppuikin siihen, sisällä oli kylymä. Yksikään suomalainen ei muuten
saanut juotua pullollista trappistiolutta loppuun saakka, tylyä ainetta.

10.10.
GoodLife-toimiston kautta Genttiin, missä välipäivä kului liikuttavan tyypillisissä merkeissä (vihje: kiinnostusta tatuointeihin ja äänitteisiin...). Illan suussa lähdettiin kohti Liegeä, missä meille oli luvattu yöpaikka Jonruelle-squatilla. Auton vasemman takarenkaan puolelta kuului omituista hiissaavaa ääntä, jonka veikkailtiin johtuvan jarrupalojen hankaamisesta. Uskoteltiin itsellemme, että välitöntä aihetta huoleen ei suinkaan ole, mutta sitten kuvaan astui alkureissusta tuttu auton täriseminen, jota seurasi rysähdys. Ajateltiin että jaahas, taas rengas puhki - ja sitten nähtiin kuinka se kyseinen rengas viiletti yli moottoritien... Takana toisella puolella kun oli se iskari mäsänä ja pelkän lehtijousen varassa huristelu oli syönyt kiinnityspulttien kierteet. Noin yhdeksän tuhatta kilsaa kuitenkin päästiin eteenpäin ennen tuota tapausta. Löydettiin suurin osa pulteista ja saatiin rengas takaisin paikoilleen (vaihdon yhteydessä tunkki petti kerran ja Antti oli saada muutaman tonnin rautaa päälleen) muiden autojen viilettäessä ohi kiusallisen läheltä. Onneahan
meillä oli, kun kukaan ei törmännyt meihin eikä renkaaseen ja kuskikin ehti hiljentää ja vetää penkalle ennen kuin posahti. Loppumatka ajettiin kusi sukassa ja rauhallisesti ja tarkisteltiin pulttien kireyttä tämän tästä. Jonruellelle päästiin ilman uusia ongelmia, sopivasti juuri italialaisen kokin herkullisen lasagnen valmistuessa.

11.10.
Kierreltiin Mikan, Lasse Janttelaisen ja Timon kanssa autohajottamoita ja -korjaamoita Laurent-tulkkimme kanssa. Päätepiste oli Mersun merkkihuolto, missä olemmat takaiskarit vaihdettiin ja kierteitä korjailtiin. onnettomuusrenkaan vanne oli huonossa jamassa, mutta olihan meillä varapyörä. Mekaanikon mielestä vetoakselin pää täytyisi vaihtaa, mutta hän oli sitä mieltä että näillä eväillä kyllä päästäisiin kiertue loppuun kunhan muistettaisiin tarkistaa pultit parin sadan kilsan välein. Tällä reissulla saatiinkin päivä kulutettua, muut kolusi kaupungilla tai Nabate-Alainilla, jolta saatiin kasa MJ:n uusimman vinyyliversiota, joissa kansien painatuskin oli saatu kohdalleen. Jonruellella oli ruokailupäivä, ja alakertaan virtasi illalla paljon nälkäistä väkeä nauttimaan halvasta kasvisruuasta ja tuttaviensa tapaamisesta. Lähellä sijaitsevaan Carlo Levi -baariin kasaantui muutama
kymmenen tyyppiä. Muuten leppoisan illan tunnelma lässähti loppupuolella pariin typerään ja täysin tarpeettomaan tappelunnujakkaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun asioita tuolla selviteltiin nyrkein ja omistajat päättivät että keikat saa loppua tähän... (Myöhemmin kuultiin, että aikoivat antaa järjestäjille vielä yhden mahdollisuuden.)

12.10.
Eväiksi saatiin kaikki edellisenä iltana myymättä jääneet leivät ja lätyt, joten mikäs siinä oli ollessa. Pultitkin tuntui pysyvän kiinni oikein hyvin. Bielefeldin AJZ (Autonomes Jugendzentrum) oli hieno mesta, kuten Sharpe-Andrewin puheista jo oltiin vihiä saatu. Paikka on ollut toiminnassa jo 25 vuotta, kunnioitettava saavutus. Hipinretaleet ynnä muut huuhentaalit valtasivat paikan aluksi ja saivat vuokrasopimuksen pienoisen rähinöinnin jälkeen. Vuosien kuluessa rakennukset oli ostettu omaksi eli nyt AJZ on itsehallinnollinen tuossakin mielessä. Oli tavanomaisten baarien ja salien lisäksi puu -ja metalliverstasta, painoa ja kai vielä jotain muutakin. Erään paikallaolleen mielestä tuo pitkäikäisyys on sekä hyöty että haitta - ihmiset tietävät olemassaolon, mutta uutuudenviehätys on karissut aikapäiviä
sitten. Soitettiin sitten erinomaisten kamojen ja hyvien soundien merkeissä parillekymmenelle bielefeldiläiselle. Nukkumatilassa riitti runsaasti hupia aiempien kiertelevien bändien seinäfilosofiointia tutkaillessa.

13.10.
Andreas-poika otti ja loihti matkan parhaan aamiaisen. Unohtui taas kaikki järki ja kohtuus ja sulloin itseni viittä vaille laatoituskuntoon. Ruuansulatusta pyrki häiritsemään tieto siitä, että Kaiserslauterniin kaavailtu keikka oli peruttu. Suljetun lippuäänestyksen jälkeen päätettiin painella Chemnitziin ständien levymoguli Stefanin ja Silken iloksi, mentäisiin ainakin oikeaan suuntaan. Tuossa matkassa kului koko päivä muhevien ruuhkien ansiosta, joten eipä tarvinnut paljoa kulmilla räkii ja kummastella mix ajat on niin ankeet. Ihan Chemnizin tuntumassa poliisit pysäytti kärähtäneen takavalon ja maatarran puuttumisen takia (tai sitten siksi, että liikeellä oli lauma sonneja ulkomaan rekkareilla ja kuskikin painoi niska kyyryssä kaasua huppu silmillä...). Passit meni tsekattaviksi, mutta eipä muuta. Vajaavaisella saksan kielellä saatiin viranomaiset vakuutettua siitä, että tarpeelliset korjaukset ja hankinnat tehdään kyllä huomenna ensi tilassa. Loppuilta meni kekseliäästi telkkarin ja parin oluen seurassa.

14.10.
Löhöilyä. Paljonkin. Saalfeldiin oli vain noin 40 kilsan ajo, joten aikaa oli. Klubhaus toimi suurenmoisen punkspektaakkelin näyttämönä. On se nyt saatana kun tällaisistakin muutaman tuhannen asukkaan kylistä löytyy moisia tapauksia! Jotain naurettavan pientä vuokraa taisivat maksaa tästä hienosta rakennuksesta. Skeittaaminenkin onnistui neljän seinän sisällä. Päästiin toistamiseen soittamaan Banen kanssa. Olivat ainakin ekaan, saksalaiseen hevi-(hc)-bändiin tehneet vaikutuksen. Joka jampalla oli Banen paita somasti päällä, joo... Manifeston aikana kaikki lähinnä nyökyttelivät paikoillaan mutta myönteisesti kai. Bane oli sitten järkkärien toivomuksesta tokavika, sillä Lopunajan Seisoskelijat olivat edellisellä visiitillään valloittaneet pitäjän perusteellisesti. Unityä lietsottiin ja parempia sceneaikoja kaipailtiin lavalla ja jostain syystä suurin osa suomalaisista löysi tiensä takahuoneeseen. Lattialla oli mylläkää, samoin kun Endstandin vuoronkin aikana, hottia! Banen vokalisti oli settinsä kuluessa humoristina kiitellyt "Endstandia Norjasta", joten Jannekin muisti mainita Banen "Kanadasta tai Meksikosta tai jostain", heh. Pikkutunneilla eräs suomalaisista paljastui myös Riihimäen pahamaineisimmaksi hierojaksi, mutta tästä ei sen enempää.

15.10.
Poistuttiin Chemnitziin tekemään levy -ja asebisnestä ja sitten oli Rossweinin vuoro. Matkalla peruuteltiin pahki takana seisovaan autoon, mutta ei saatu turpaan ja liikuttiin entistäkin vikkelämmin poies. Rossweinissa 6000 asukasta ja vitun hieno Jugendhaus, joka oli lisäksi piakkoin muuttamassa uusiin ja parempiin tiloihin. Puuhamies Thomas oli ässä jos kuka ja Jugendhausin likilegendaarinen ruoka tiesi paikkansa. Tuonne pölähti vielä bussilastillinen jotain musiikkikoululaisia, tiedä sitten mitä saivat meistä irti. Leppoisa ilta, jonka päätteeksi tyhjentelimmä Thomasin distroa levyistä.

16.10.
Tsekkien rajalla päästiin jonottamaan, mutta sen jälkeen edettiinkin joutuisasti kohti Prahaa. Joskus vähän liiankin joutuisasti, oli jyrkähköjä ne vuoristotiet alussa. Perillä oli vielä aikaa maleksia kaupungillakin. Ladronkan tarkasta sijainnista ei oltu aivan totaalisen perillä, mutta löydettiin olympiastadionille kaupunkia reunustavilla rinteillä ja sieltä vielä itse vallatulle talollekin pimeän puistikon keskelle. "Pari isoa keikkaa juuri ennen saapumistanne" -teema sai jatkua, sillä 007-pubissa oli pippaloitu koko viikonloppu. Yksi Oi Polloin Suomessakin vierailleista basisteista eli Ethan löytyi talolta asustelemasta. Soijaa syötiin, voi hyvänen aika sentään... Talon erittäin sosiaalinen kissanpentu hyökki surutta apajille ja oli pulahtaa kattilaankin. Parikymmentä henkilöä todisti meidän Discharge-vaikutteista ryöpytystämme, minkä jälkeen virkeimmät lähtivät vierailevan
amerikkalaisen skinin ja parin prahalaisen kanssa raitsikalla keskustaan imemään pivoa ja absinttia.

17.10.
Nyt päivänvalossa näki senkin, miltä tämä entinen maatila oikein näyttää. Oltiin hereillä jo melko varhain, jotta ehdittiin leipoa parit hiekkakakut talon nuorimman asukkaan kanssa ja suunnistaa keskustaan tapaamaan puolalaista Agaa, joka oli lupautunut tulkkausavuksi Lodenicessa sijaitsevalle levytehtaalle. Sitten siellä puhuttiinkin hyvin englantia, mutta varma on aina varmaa, eller hur? Ensin meni aikaa siihen, että saatiin asiamme esitettyä oikealle henkilölle, sitten paperisotaan, mutta lopulta huristeltiin pois uusi satsi Endstand-sinkkuja ja tyhjiä CD-koteloita (Malarie-Martinille) autoon sullottuna. Tuo mukava Aga jätettiin Prahaan ja lähdettiin Roznoviin pitkin sateista moottoritietä. Kantri soi ja lukuisia napakoita "Että mitenkä?!" -kysymyksiä esitettiin. Tällä kertaa ei päästy soittamaan autotallissa vaan Vrah-klubilla, joka piti majaa entisen ratsastuskoulunluokkatiloissa kaupungin reunamilla. Martin ja ex-Telefonit piti meitä hyvänä ja lämminhenkinen oli keikkakin molemmilta. Hiki tuli ja kampaukset meni pilalle ja niin meitä kuin kuuntelijoitakin hymyilytti.Yömyöhään muutama paikallinen heitti vielä punkkia akustisella kitaralla ja laululla. Olihan se rankkaa, kielet vaan napsahteli mutta tuumaakaan ei tingitty mistään.

18.10.
Keskustan supermarketin soijahyllyt keveni huomattavasti ennen kuin poistuttiin kaupungista. Martin oli hoitanut meidät Litvinov-nimiseen pikkukaupunkiin Saksan rajan lähelle. Anarkokollektiivi Aktivita Cabaret Voltairen edustajat ottivat meidät huomaansa entisessä elokuvateatterissa sijaitsevassa Otevreny Svet (Vapaa Maailma) -mestassa. Hädin tuskin kukaan puhui englantia ja kielitaitoisin Marcela joutui urakoimaan kääntämisen kanssa. Joku kyseli, että ollaanko bolshevikkejä keikkajulisteen punamustiin tähtiin viitaten, heh. Väkeä ei ollut aivan kehnosti, mutta pieneltä se määrä vaikutti massiivisen lavan ja paikan koon vuoksi. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kivoja ja illemmalla pidettiin saman rakennuksen baarissa suomi-tsekki-kielikurssia (lyhyt oppimäärä) monella kielellä selitellen,
viittilöiden ja papereihin piirustaen. Kippis = hobluj!

19.10.
Humussa ja sumussa rajalle, matkalla supliikkiimies Timo tinki viinaa ja tupakkaa jostain kojusta paikalliseen hintatasoonkin nähden halavalla. Rajalla jouduttiin maksamaan 1000 korunan (= n. 200 mk) sakko, koska autossa oli liikaa porukkaa. Ei tuosta kyllä missään muissa ylityspisteissä huomauteltu, eli meniköhän rahat suoraan tullivirkailijoiden pikkujoulukassaan? Saksalainen naistullivirkailija puolestaan kiteytti näkemyksensä Timon ei-niin-uutuudenkiiltävästä passista ytimekkäästi sanaan "Scheisse!" Stendalissa, entisessä idässä, oltiin illalla seitsemän pintaan. Kaupunki oli antanut punk-nuorisolle entisen nuorisodiskon tilat käyttöön kymmenen vuotta sitten ja myöhemmin olivat saaneet kymmenelle hengelle oman talonkin, että
häipyisivät kunnon kansalaisten silmistä... Ei enää disko soinut, ei. Hyvin punkin outlookin nimeen vannovaa kansaa oli paikalla ja joukossa oli myös Lazy, entinen DDR:n painimestari sarjassa 80 kiloa värjättyine hiuksineen ja Icons Of Filth -merkkeineen... Olivat ehkä vähän erityylisen musiikin ystäviä noin karkeasti ottaen, mutta joviaalia porukkaa silti ja jotkut koittivat hieman kannustaakin soittoa. MJ:n aikana lava hytkyi sen verran, että bassonuppi putosi pahan näköisesti, mutta toimi onneksi vielä. Vetäisin järkytyksen horjuttamana kapulalla silmäni mustaksi. Meidän jälkeen paikan oma krust-poppoo soitti useamman piisin ylläriesiintyjänä. Sinne jäivät vielä ilakoimaan kun poistuimme Rostockin satamaan päin mukaan lykätty korillinen ruskeaa kuplivaa vettä ja muita virvokkeita mukanamme. Aamuyöstä oltiin perillä.

20.10.
Tungettiin ensimmäisen lauttaan ja mentiin välittömästi pötköttämään. Ruotsin puolella pistäydyttiin Malmössä syömässä ja jatkettiin sitten Hyltebrukiin. Magazin 16:sta ikkunasta löydettiin lappu, jossa kehotettiin jatkamaan vielä vähän matkaa Gislavediin, minne illan keikka oli siirretty. Siellä sitten järkkärit selittivät, että Makasiinilla oli ollut muutama viikko takaperin isot kekkerit (300-400 ihmistä) eikä vuokranantaja ollut pitänyt meiningistä, joten kenkää tuli. Soitettiin siis Gisleparkenissa, joka oli nuorisotila jonkin keilahallin kupeessa. Teatterirekvisiittaa löytyi runsaasti ja Endstandin eläimellisestä vetovoimasta saatiin kuva-aineistoa. Kourallinen porukkaa ja Transistor Onen Ted maksoi puolet liksasta omasta pussistaan... Scene täällä on ankaran poismuuton runtelema, mutta jäljellä olevat sinnittelevät yhä. Perkele. Yö nukuttiin paikallisten hienolla reenikämpällä ja iltasatuina päästiin kuulemaan kertomuksia The (International) Noise Conspiracyn jetset-elämästä, DS-13-musikantin syyhystä ynnä muuta kasvattavaa ja opettavaista.

21.10.
Linköping on my mind ja viimeinen keikka edessä. Skyltenille pelmahdettiin jo päivällä, joten kahvia kului. Osa-aikajournalisti Peterkin liittyi remmiin Oi Polloin kuskina. Ekana soitti Konfrontation, krustia oli se. Kun silmä oli jo mustana vedin päänikin auki lavavalon kulmaan. Mitenpä sitä enää omia soittamisia luonnehtisi, sanonpahan vain että fiilinki oli kunnossa. Polloi soitti vikana, ja tämä kokoonpano kyllä laahasi ja pahasti, todellä löysää menoa ja samat tutut piisit kuin aina. Aamupalat syötiin jo yöllä ja lähdettiin puoli viiden maissa ajamaan Tukholmaan.

21.10.
Lautalle, hyttiin ja nukkumaan. Olo oli outo varmaan itse kullakin. Kaiken varalta osa nousi maihin jalkapatikassa, mutta eipä autoporukallekaan sattunut mitään hämminkejä. Keväällä MJ lähtee taas muutamaksi viikoksi taipaleelle Wastedin kanssa, enkä usko että Endstandikaan malttaa kovin pitkään pysyä aloillaan...

14.09. Semifinal, Helsinki (FIN)
15.09. off
16.09. Ungdomshuset, Kobenhavn (DK)
17.09. Soziales Zentrum, Nordersted (GER)
18.09. Ex-Steffi, Karlsruhe (GER)
19.09. off
20.09. off
21.09. General-Guisan-Strasse 31, Winterthur (CH)
22.09. Hohlstrasse 149, Zürich (CH)
23.09. Kauffmannweg 16, Luzern (CH)
24.09. Sala Mogambo, San Sebastian/Donostia (SPA)
25.09. Centro Juvenil del Villa, Villa (SPA)
26.09. Darka Blar, A Guardia (SPA)
27.09. Studio, Espinho (POR)
28.09. Casa Encantada, Lisboa (POR)
29.09. Ateneo Libertario Villaverde, Madrid (SPA)
30.09. Sala Arrebato, Zaragoza (SPA)
01.10. off
02.10. Le Petit Rouge, Bordeaux (FRA)
03.10. off
04.10. The Swan, London (UK)
05.10. The White Horse, Bristol (UK)
06.10. The Park, Petersborough (UK)
07.10. 1in12 Club, Bradford (UK)
08.10. The Freebutt, Brighton (UK)
09.10. The Pit’s, Kortrijk (BEL)
10.10. off
11.10. Carlo Levi, Liége (BEL)
12.10. AJZ, Bielefeld (GER)
13.10. off
14.10. Klubhaus, Saalfeld (GER)
15.10. Jugendhaus, Rosswein (GER)
16.10. Ladronka, Praha (CZ)
17.10. Vrah, Roznov p.R. (CZ)
18.10. Otevreny Svet, Litvinov (CZ)
19.10. Zenit, Stendal (GER)
20.10. Gisleparken, Gislaved (SWE)
21.10. Skylten, Linköping (SWE)

<-BACK TO THE TEXT