KEVÄT 2001 WASTEDIN KERA
Muistiin merkitsi Jukka.

Niinhän se käy - ensin sähelletään ja hikoillaan ja odotellaan ja sitten onkin reissuunlähtöpäivä ovella. Melkoinen kohellus ja ähinä kuului kulttuuriin tietenkin suurin piirtein jokaisella matkaan lähtevällä ja niinhän se on aina oleva, kai... Oltiin siis hitto vieköön päätetty suunnistaa taas ulkomaille, me Manifesto Jukepoksit (Antti L., Jani, Jukka) ja Wastedit (Antti R, Ville, Miikka, Kalle), kuskinamme ensimmäisellä reissulla aidoissa olosuhteissa testattu, tarkisteltu ja hyväksi todettu Pekka.

19.4.
Allekirjoittanut, Jani sekä Wasted miinus Miikka sulloutuivat hiljattain yhdessä hankittuun Volkswagen Transporter -pakettiautoon ja hurauttivat Hämeenlinnaan nappaamaan loput urhot kyytiin. Nyt oli diisselivehje alla, joten matkustelun kustannusten piti pysymän aisoissa paremmin kuin Endstand/MJ -tourilla, jolloin bensiiniä kului niin, että välillä itketti, välillä nauratti. Tarkan markan poikina luovuttiin ajatuksesta ostaa oikea verkko takaosan tavaratilan ja matkustamon välille ja käytiin hankkimassa rautakaupasta pätkä kanaverkkoa, joka sai ajaa saman asian. Kiire lautalle alkoi painamaan päälle, joten pulttailtiin parhaan kykymme mukaan toista takapenkkiä lattiaan, imuroitiin puuttuvia ihmisiä ja soittopelejä mukaan ja suunnattiin kohti Turkua. Rumpuja sun muuta haettiin vielä Dassumin Penan hoivista paikalliselta studiolta, minne ne oli jätetty odottelemaan MJ:n edellisen viikonlopun äänityssessioiden jälkimainingeissa. Liialla ylimääräisellä tilalla ei juhlittu, mutta kaikki tarpeellinen saatiin tungettua sisään ilman ylenpalttista väkivaltaa.

Ruotsinlautta oli tavallisen surrealistinen kokemus. Taivasteltiin elämäänsä sisältöä ja vaihtelua etsiskelevää kansanosaa ja koettiin pelonsekaisia väristyksiä. Hytissä hurjasteltiin katselemalla TuttuJuttua telkkarista ja huimapäisimmät kävivät vielä discon puolella nauttimassa tunnelmasta ja edullisista drinkeistä ennen yöpuulle menoa.

20.4.
Toisella rannalla Kapellskärissä oltiin aamuvarhaisella ja huristeltiin muutama tunti Vetlandaan ekalle keikalle Folkets Hus -nuokkarille. Järkkärinä puuhasteli Get Up & Go’ersien rumpali Marcus, joka soitti bassoa myös illan ensimmäisessä bändissä nimeltä Headbangers. Projektijuttuja, vanhoja heviralleja a’la Judas Priest, Kiss ja Deep Purple. Soolokitaristi-vokalisti antoi tulla kovaa ja korkealta ja hymyssä oli yhden jos toisenkin suu. Ilmeisen omistautunut hevisti tämä samettista pikkutakkiaan ylpeydellä kantanut reilu kolmikymppinen kaveri oli, treeneissä saattaa kuulemma kysäistä tyynen rauhallisesti että vetäiseekös hän tähän tai tähän piisiin studio -vai livesoolon... Meidän lisäksi illan viihdyttäjiin kuullui myös tuo Get Up & Go’ers, joka heitti vauhdilla rivakkaa hardcoreaan. Joku intoutui tanhuamaan yhden kappaleen ajan ns. kelteisillään. Nuorisotiloissa käy nuorisoa, se tuli selväksi. Yläkerrassa saatiin yöpyä.

21.4.
Oslon suuntaan lähdettiin ajelemaan hyvissä ajoin , sillä matkaakin oli ja lisäksi ei tarvittu kovinkaan kummoista ylämäkeä pakun vauhdin pudottamiseksi lähelle viittäkymppiä. Jollakin ratikkapysäkillä kaupungin karttaa tihrusteltaessa kyseltiin vielä joltain paikallisesta, että onkohan se Pilestredet varmasti tuossa suunnassa. Miekkonen viittilöi, että tuonne ja tuonne ja sitten voitte vaikka kysyä Blitziä jos ei heti löydy. Heh, paikan nimeä ei edes mainittu. Osattiin perille, ehdittiin pistäytyä sisällä ja katsastaa läheinen puisto ja sitten olikin jo äänten tsekkauksen ja ruokinnan vuoro. Kaupungin päättäjäkatras on vissiinkin taas kerran punomassa juonia tämän likimain 20 vuotta käytössä olleen autonomikeskuksen lakkauttamiseksi, onnea heille vain. Keikka oli otsikoitu vallan komeasti "Finsk faenskap på Blitz!" Paikallinen FS & S aloitti illan ekalla keikallaan, sellaista peruspunkahtavaa kamaa vanhoilla Norja-vaikutteilla. Squatteri-skini-basisti oli hajota sirpaleiksi ennen lavalle astumista kun raasua niin jännitti, vettä joi ja tärisi... Ja kyllä vain, Ozekin nähtiin.

22.4.
Ei ehditty kyllästyä Norjan pääkaupunkiin, sillä 8 tuntia pitäjään saapumisen jälkeen oltiin jo yötä myöten matkalla kohti Hampuria. Aamusella Göteborg-Fredrikshavn -lautalle mentäessä varustamolla oli tietämättään "8 viiden hinnalla"-alennusviikko... Tanskasta Saksaan ajeltiin ilman hässäköitä, ei tulliongelmia tai mitään muutakaan. Rajan liepeillä oleva rahanvaihtopiste oli kiinni ja deutschmarkkoja vaihdeltiin samassa rakennuksessa olevassa kahvilassa - hävyttömän huonolla kurssilla, kuten hetkeä myöhemmin ilmeni. Villen puhe oli karkeaa ja kirjepommikampanjoiden teoriaa ja käytäntöä käsittelevää pitkän tovin tästä eteenpäin. Hampurissa oltiin kuuden aikoihin iltasella ja erinäisten vaiheiden jälkeen löydettiin vallattu Rote Flora. Alun perin piti soittaa Onkel Otossa (=pieni kapakki Hafenstrassella), mutta järjestäjät päättivät sitten toteuttaa pippalot isommissa tiloissa. Talon ympäristössä oli erittäin virkeä huumescene ja yhdellä nurkalla oli lautakoppi, missä laiton päihdetrafiikki kävi kiivaana. Ei oikein tullut selväksi, että oliko kyseessä vitsi vai ei, mutta kopin seinään oli kirjoitettu oikein hinnastokin, kaikkea olisi löytynyt heroiinista crackiin. Hurjalta touhu näytti näin maalaispojan näkövinkkelistä katsottuna. Lienee paikallaan korostaa, että Floran sisällä laittomien huumeiden käyttäminen EI ole sallittua. Vähän matkan päähän pihalle/puistikoon olivat järjestäneet vanhan autonromun tms, missä narkomaanit voivat käydä vetämässä piikkinsä, mutta itse talosta kovien aineiden käyttö ja niiden kauppa halutaan pitää poissa. Illan keikan tuotto käytettiin Castor -ydinkuljetusmiekkareissa lain kanssa kahnauksiin joutuneiden tueksi ja kai sitä muutama ropo kertyikin, sillä sunnuntai-illasta huolimatta yleisöä kertyi parisen sataa. Calloused Amerikoista soitti krustiva, ei saanut tätä jäppistä liekkeihin joskaan ei ollut erityisen huonokaan. Accion Mutante oli perunut ja tilalla oli Skew Whiff Belgiasta, pienoisella turneella nämäkin. Hyvältä vaikutti ja (ex-Hiatus-)Willy-Boy jaksaa edelleen. Olutta oli orkestereille tarjolla käytännössä rajoituksetta (jossain välissä alkoivat vain viitata kintaalla kun koitti tarjota saatuja drinkkilappuja) eikä kukaan protestoinut. Yöksi mentiin asuntovaunualueelle, jolla edelliseltä ristiretkeltä tuttu Norman the German asustelee. Öiseen aikaan pari asukkia oli kuuleman mukaan selvitellyt välejään sekä suusanallisesti että viskomalla laseja päin pläsiä, mutta meistä useimpien unia moiset pikkujutut eivät onnistuneet häiritsemään.

23.4.
Päivän ajomatka oli sangen kohtuullinen, joten nukuimma tyytyväisinä edellisen vuorokauden liikkumisen aiheuttamia rästejä vähemmälle. Levykaupassa käytiin ja iltapäivällä Bremeniin. Grünenstrasse 18 (entinen squatti, nykyisin 7 ihmisen koti ihka oikealla sopimuksella + baari, missä satunnaisesti rokataan) löytyi tarkkojen ajo-ohjeiden ja kartan ansiosta osapuilleen heti. Porukat oli mukavia ja maanantaikeikaksi tämä oli aivan mainio. Täälläkin meille valiteltiin väen vähyyttä, mutta mehän oltiin vain tyytyväisiä, että muutama kymmenen asialle lämmennyttä vaivautui paikalle ja elivät mukana jne. Bremenin punktoiminta on sen verran vireää, että kaikki eivät takuulla vaivaudu joka jumalan tuntemattomia suuruuksia katsomaan. Täällä oli myös pari vanhaa tuttua, lomaileva Tati Karlsruhen Ex-Steffiltä sekä Sveitsistä Bremeniin muuttanut Ugly Aesthetecsin tyyppi, jonka nimeä en suostu vieläkään muistamaan. Yövyttiin puuhamies Toastin + kavereidensa isossa kimppakämpässä, jonka alakerrasta löytyi myöskin baari. Se ei kuitenkaan ollut auki juuri tuona iltana, joten osa lähti muualle vielä parille bierille kertomaan asioita ihmisiltä ihmisille ja osa jäi verestämään suomen kielen taitojaan unihuoneeseen.

24.4.
Täyden palvelun aamiainen jälleen ja luottavaisina kohti Hollannin vuoristoja. Amsterdamissa jonotettiin kapealla kadulla tovi jos toinenkin muiden autojen kanssa, kunnes selvisi, että kyseinen katu on suljettu eikä jatku yhtikäs minnekään. Punkki/skeittikauppa Independent Outletin Aziz oli ottanut meidät putiikkinsa kellariin elämöimään. Levyjä sun muuta roinaa löytyi kiitettävästi, mutta hinnat oli tavalliseen suomalaiseen levykauppatasoonkin verrattuna vähän ankaria. Kuusi tyyppiä maksoi sisälle... Mutta oli siellä sen lisäksi VIPpejäkin, onneksi. Soitettiinpa silti, ja kovaäänisimmät passittivat Wastedin hoitamaan encoretkin. Illan päälle ilmeni, että keikasta Azizin kanssa sopineen kaverin olisi pitänyt hoitaa meille yöpaikka, mutta hoitamatta oli jäänyt ja nyt isäntä oli poissa kaupungista. A. kuitenkin organiseerasi - puolet hänen kämpilleen ja puolet bändikaverinsa (NRA) Gwynnin luo. Amsterdamissa parkkeeraaminen on työlästä ja kallista ja kun käveleskeltiin Pekan kanssa laittamaan lisää rahaa mittariin oltiin jo saatu sakko (kyseisellä paikalla ei enää saanutkaan siihen aikaan pitää autoja) ja valvojatkin saapuivat areenalle juuri tuolloin laittamaan rengaslukkoa... Ei kuitenkaan jouduttu edes heti maksamaan kun mentiin kummastelemaan asiaa niille, turististatus kai auttaa joskus. Uuden paikan löytämisessä meni hieman aikaa ja sitten herkuteltiin noutofalafeleilla. Sovittiin tärskyt kaupalle seuraavana aamuna ja hajauduttiin. Joku viehättävä puolalaisten kansoittama heroiinisquatti sijaitsi melkein Gwynnin + Fanyn naapurissa. Ei ehkä olisi liioittelua sanoa, että Gwynni on saanut kosketuksen alakulttuurielämään jo äidinmaidosta - kertoi asuneensa jo taaperona mammansa kanssa useissa hippisquateissa, punkissa kiinni vuodesta ‘82, uraputkea talonvaltaajana jne. Hämmentäviä Leatherface-skandaalejakin kuultiin, ennen kuin oli pistettävä pötkölleen.

25.4.
Koukattiin kamat kellarista ja harmiteltiin osa-aikaduunissa olevan nuoren (14-16 v., ei tullut tarkkaa selkoa) scenesterin kohtaloa - oli aiemmin aamulla saanut köniinsä joiltakin julleilta, jotka olivat väittäneet natsiksi takissa olleen DK:n "Nazi punks fuck off" -merkin takia... Aina ne syyt kaivetaan. Auto saatiin parkkiin ja tehtiin pieni kaupunkipromenaadi ilman sen suurempia päämääriä. Toiset halusivat kahvia, toiset olutta. Rotterdamiin oli hurja 60 kilsan ajo, jossa menikin armottomasti aikaa ruuhkan takia. Surautettiin aluksi Poortgebouwin ohi ajateltiin että ei se noin iso voi olla. Helevetinmoinen satamarakennus, jonka "läpi" kulkee tie, kolme (vai oliko peräti 4?) kerrosta... Entinen valtaus tämäkin. Alati hymyileväinen Leo oli kumppaneineen saanut meille jo sapuskat valmiiksi, joten mikäs siinä oli popsiessa. Pelin avasi Jesus Crust, kahden miehen kovastikin Active Minds -vaikutteinen pumppu, pitkiä välispiikkejä ja kauhia pärinä. Yleisöä oli perin niukasti (ilman J.C:tä olis tuskin ollut tuosta puoliakaan...), joten suomipoikien osuuksien aikana ei taivas revennyt. MJ:n sadas keikka, ehkä se kahdessadas sitten hamassa tulevaisuudessa on riehakkaampi. Kotimaan edustajistoakin osui paikalle seurueineen, mutta vasta keikan ollessa ohi. Nukkumatila oli keikkasalin katonrajassa parvella, mutta eiväthän sitä kaikki malttaneet käyttää kuin vasta aamupuolella.

26.4.
Hoideltiin läheisestä marketista omat aamupalamme ja Gentiin kävi tie. Paikka oli sama kuin viimeksi, eli Frontline-baari, jonka yläkertaan majoituttiin. Käytiin Pyrrhus Recordsisssa, missä palloilivat myös illan keikalla soittavat Leiahit Ruotsista. Miikan sisko Hanna kavereineen ilmaantui tänne, hän kun viettää edelleen aktivisti/talonvaltaajaelämää Gentissä. Alkuillasta vaikutti, että eipä väkeä tännekään taida riittää, mutta jostain kadulta sitä sitten tuli. Leiah ekana, indiepoppia, jota näinä päivinä kai joissain piireissä myös emoksi kutsutaan. MJ:n keikka tuntui omasta mielestä menevän suurin piirtein niin kuin pitikin, Wastedilla oli hieman soundipoliittisia ongelmia täällä. Känninen squattipunkki koitti kehitellä tappelua toisen valtaajan kanssa jo Wastedin soittaessa vanhojen riitojen kunniaksi ja sama meno jatkui myöhemmin ulkona missä porukka seisoskeli tuulettumassa. Tilanne muuttui mielenkiintoiseksi, kun joku satunnainen ohikulkija osui paikalle, liittyi sanaharkkaan ja tönimiseen ja hetken verran ilmassa oli potentiaalia kunnon katurähinään. Lopulta oli rauha maassa. Melkein koko loppuilta meni kirjekaverin kanssa turistessa. Miikka meni sukunsa luo yöksi.

27.4.
Liegeenpä sitten. Squat Jonruellella oli tuttuja valmistelemassa illan sapuskaa ja sinne saapui pian naapurin setä eli Nabaten Alainkin. Ei ehditty kauaa vanhenemaan kun jo tuli kiirus lähteä La Zonelle kasaamaan kamoja. Auton hätävilkkuja käytettiin ja sitten ei räpsyttimistä toimineetkaan muut kuin ne. Maalailtiin siinä hilpeitä visioita kaistanvaihdoista moottoriteillä. Hieman myöhemmin vilkut toimi taas ratin irrottamisien ja lievän väkivallan voitelemina. Katastrophobia oli OK crustia. Wasted soitti parhaimman tähän mennessä näkemäni keikan ja nuo vesselitkin on sentään tullut bongattua lavalta enemmän kuin pari kertaa. Oma osuus oli ehkä hivenen rupisempi kuin edellisellä kerralla, mutta jäi silti tyytyväinen mieli. Viimeisenä estradille hyppäsi tsekkiläinen Sunshine, jonka julistet olivat luukuttaneet vaikuttajina uutta aaltoa, Joy Divisionia, rokkia ja ties mitä. Kuunneltavaksi kamaksi osoittautui, ainakin siinä tilassa, tunnelmassa ja livenä. Kitaristilla oli hööki päällä ja varmaan kymmenen eri efektiä ja pedaalia. Yläkerrassa oli oikein passelit yöpymistilat ja sinne jäätiin kellimään että päästäisiin aamuvarhaisella itäiseen Saksaan jouhevasti.

28.4.
Osa-aikainen kukkakauppias Ben oli elävä herätyskello ja täyden kympin tokkurassa etiäpäin. Jossain saksalaisessa pikkukaupungissa käytiin matkan varrella syömässä ja se kiinnosti sikäläistä virkavaltaakin, piti tulla tivaamaan millä asialla ollaan ja tuntuivat tyytyväisiltä kun kerrottin, että päämäärä on vielä satojen kilometrien päässä. Ylämäissä jätettiin turha kiire pois ja parannettiin liikenneturvallisuutta matelemalla sitä viittäkymppiä jokseenkin aina kun maasto kohosi vähänkin merkittävämmin. Glauchauhussa piti olla keikka, mutta parin puhelun lohduttomana tuloksena oli se, että ne ihanat epäselvyydet olivat vahvasti kuvioissa mukana - keikka olisikin vasta huomenna ja tänään ei kerrassaan mitään. Me taas oltiin oltu osattu varautua välipäivään juuri huomiselle... Piristäviä uutisia siinä vaiheessa kun autossa oli pönötetty 9 tuntia. Glauchauhun voitaisiin kuitenkin mennä yöksi. Perillä oli jokseenkin hiljainen tunnelma ja autioita katuja risteili vain kasa kärsiviä finskejä. Lopulta oltiin Cafe Taktlosin pihalla ja parit järkkärit kahauttivat vastaan mukanaan hyviä uutisia: lähistöllä Chemnitzissä oli talo, jossa olisi pirskeet samana iltana ja voitaisiin soittaa siellä erikois-spesiaali-vieraina. No jo vain! Nelisenkymmentä kilsaa myöhemmin pulpahdettiin ison ex-squatti Bastillen pihaan. Pekka ja Antti huomasivat tutustunneensa paikkaan ja sen nuotiokulttuuriin jo Sharpevillen kiertueilla. Porukka viihtyikin sitten siellä elävän tulen äärellä paremmin kuin sisällä soittohuoneessa, muutama kävi kummastelemassa. Vaan olipa keikka, ruokaa ja juomaa kumminkin - rahasta ei kehdattu edes puhua, kun oli tällainen ex-tempore-tilaisuus. Tänne oli natsit tehneet pari hyökkäystä pari viikkoa aiemmin.Tuntui oikein kivalta rentoutua siinä päivän rasitusten jälkeen ja Turbonegrokin ajoi eräitä kiihkeään tanssiin. Sitten nukuttiin kun nukutti.

29.4.
Nukutti pitkään... Käytiin pikamutka keskustassa mm. varmistamassa Marxin patsaan olemassaolo ja lähdettiin toistamiseen Glauchauhun Bastillen väen jäädessä jatkamaan pihankiveämistalkoitaan. Cafe Taktlos oli siinä mielessä jännä paikka, että tuo talo (2 kerrosta + kellari - toimistot, baarit, keittiöt, kahvilat, treenikämpät, verstaat, biljardit ynnä muut hyödylliset oli joo) oli saatu käyttöön joltakin kirkolliselta taholta (diakonie), joka oli jo kommunistivallan aikana tarjonnut kokoontumis -ja konserttipaikkoja punkeille. Eivät käy päsmäilemään eikä toiminnan poliittisuudesta nipoteta. Kohdattiin illan soittokaverimme Daybreak Boys, joiden toinen kitaristi osoittautui automekaanikoksi. Meitin volkkari roiski öljyä ja peräluukku oli sangen ryyteisen näköinen. Jotain olisi ollut syytä korjata, mutta ei ollut aikaa (monen tunnin korjaamokeikka, olettaen että niille korjaamoille ensin saa ajan...) joten saatiin ystävällinen kehotus jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti, öljytsekkiä vaan aina parin sadan kilsan välein. Vaan sepä oli uutta meille, että jos ajoneuvo aivan ilmeisesti heittelee voitelua voi poliisi Saksassa kiinnittää asiaan huomiota ja räpsäyttää sakot. Eikä tiedetty laista, jonka nojalla voidaan moottoritielle öljynsä yökänneen auton kuski tuomita menettämään korttinsa ja parhaassa tapauksessa passittaa lusimaan muun liikenteen törkeästä vaarantamisesta tms. Saatiin neuvo pestä kärry aina parin päivän välein ja olla kuin mitään nesteitä ei olisi koskaan aikaisemmin lennellytkään, mikäli poliisi sattuisi jossain kiinnostumaan. Päivänkoiton Koltiaiset oli rokkipunkkia, paino rokilla ja Social Distortioninsa lienivät kuunnelleet hartaudella. Manifeston päälle ei syljeskelty ja Wasted herätti riemastusta. Oli suihkut ja kaikki, mutta ei rajattomasti lämmintä vettä tietenkään... Yöpalalla keittiössä käyneet tiesivät myöhemmin raportoida levottomasta meiningistä kyökin puolella - ikkunasta oli lennellyt voileipiä ja saksalaisia, käsiä oli työnnelty kuumiin nesteisiin jne.

30.4.
Ei ollut kuolema vaan kesä täällä! Ruhtinaallinen aamupala nautittiin iltapäivällä pihalla auringon hellittävinä ja autopesun kautta Riesaan. Täällä oli "Food not bombs" -festarit U-punkt -nimisessä paikassa. Isot tilat, mutta porukkaa niukasti. Daybreak (jep, ilman Boysia) avasi pelin soittamalla onnahtelevaa tulin-juuri-suihkusta-88-hardcorea. Wastedin soittaessa soundit eivät olleet erityisen hyvät. Durango 95 potki. Daybreak Boys ei oikein pudonnut tähän (uus-)hardcorempaan yleisöön ja taisi siellä muitakin olla ennen pääesiintyjä Bluetipiä mutta kun en muista niin en kerro. Yöksi ajeltiin kai reilut kymmenen kilsaa Nunchritzin Kombi-mestaan. Alun perin tämäkin paikka oli ollut ehdolla noiden festarien pitopaikaksi, mutta olivat sitten ajatelleet että pieneksi taitaa jäädä. Lopulliseen kävijämäärään nähden olisi ollut ehdottomasti parempi tila, mutta mistäs noista aina tietää.

1.5.
Vapuksi ei oltu keikkaa saatu, joten kulutettiin päivä ajamalla toiselle puolelle Saksaa Karlsruheen. Mahdollisista ruuhkista oli varoiteltu, mutta niitä ei onneksi osunut niille teille, joita meikäläiset käyttivät. Ex-Steffillä vietettiin rauhallinen ilta ja katseltiin telkkarista päivän tapahtumia. Berliinissä 8000 natsia oli marssinut 2000 poliisin suojelemina kun taas (autonomi-)vasemmiston "Revolutionär 1. Mai" -demo oli kielletty, suerauksena ilmeisesti suurimmat mellakat vuosiin. Aikaisin bändihuoneen patjoille uinumaan.

2.5.
Hikoiltiin pitkät tovit helteessä kaupungilla ja Wasted piti treenit ennen keikkaa. Paikalle siunaantui ihan kivasti porukkaa, ottaen huomioon sen, että talolla ei yleensä pidetä soittopippaloita keskiviikkoisin. Pieniä teknisiä vaikeuksia oli, mutta niille päästämme nyt heleät naurut. Myöhemmin Tati (ex-Lost World) kertoi, että heillä on tieto jonka mukaan poliisi aikoo tulla talolle seuraavana aamuna. Paikalla ei ole kuukausiin ollut varsinaista vuokrasopimusta, mutta asukkaat ovat edelleen maksaneet vuokransa säännöllisesti ja omistajat eivät ole ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin. Koko rakennus ei ole entisten steffiläisten käytössä ja joulukuussa 200 poliisia hyökkäsi talon asumattomiin tiloihin ja laittoi paikat (WC-pöntöt, lavuaarit jne.) ns. paskaksi, minkä jälkeen kaupungin työntekijät muurasivat kyseisten tilojen ikkunat umpeen. Tarkoituksena oli siis estää vuokrasopimuksen ulkopuolella olevien tilojen luvaton käyttöönotto elikkäs valtaaminen. No, noihin huoneistoihin oli kuitenkin hiljattain mystisesti materialisoitunut asukkaita ja asia oli päätynyt myös kaupungin isokenkäisten tietoon. Muutamaa päivää ennen meidän tuloa paikan väki oli järjestänyt demoa sun muuta aktiviteettia tämän sosiaalikeskuksen säilyttämisen puolesta ja ehkä tämäkin oli ollut omiaan ärsyttämään kaupungin päättäjiä - näin meille ainakin arveltiin tuosta poliisiuhasta. Vahdissa valvoi sitten porukkaa läpi yön.

3.5.
Eipä näkynyt poliiseja, mutta muutama työntekijä ilmestyi huhkimaan ikkunoiden parissa tiilien ja laastin kanssa. Asukkaat tuumasivat että ans kattoo ny. Pekka veteli halkeamien takia kunnon paloja pois pelleistä kulmahioma-aparaatilla, alkoivat olla melko surullista katsottavaa...Pestiin auto ja otettiin suunnaksi Regensburg. Oltiin myöhässä, meinattiin eksyä ja saapuessamme oltiin edelleen myöhässä, ihmeellistä. Hüttenschänke oli baari, josta löytyi isompi sali isommille pojille ja pubin puoli missä me mekkaloimme ja olipa siellä vielä keilaratakin jukepokseineen. Illan avasi Paranoia Keeps Crawling, joka veteli antaumuksella välillä äärimmäisen nopeaa pärinää ja välillä junnasi kuin tokkurainen mastodontti. Wasted sai suosion suuren (yleisöstä sinkoili Eläkeläiset-huutoja ja Miikan antama näyte trad. arr. humppakompista otettiin innostuneesti vastaan...), mutta MJ ehti soittaa vain muutaman rallin ennen kuin virkavalta pisti metelöinnille stopin huviluvan takarajan ylityttyä. Sitten oli vuorossa politisointia ja keilailua PKC:n kitaristi-vokalisti Reinhardtin ja keikkajärkkäri/levymoguli Franzin kanssa.

4.5.
Slovakian rajalla tullimies halusi nähdä mitä auto pitää sisällään ja kun mitään dokumenttia soittokamoista ei löytynyt, vietiin meikäläinen puhumaan apuri-saksaa toisen virkapukuisen luo. Mistäpä sitä siihen hätään dokumentiksi muuttumaan... Sitten sanottiin, että ei meillä maahan olisi muutenkaan asiaa ja siinä taisi jo nenänpää kalveta. Vihdoin meni perille, että mies onkin sekä humoristi että penkkiurheilija - Suomi oli juuri voittanut Slovakian jääkiekossa 4-1 ja kun saksansa oli yhtä huonoa kuin meikäläisenkin meni aikansa ennen kuin hauskuus upposi tajuntaan. Ja pois. Bratislavassa löydettiin keikkamesta omin päin, se oli sellainen baari teollisuusalueen kupeessa. Tavallinen rokkipaikka, missä järkkärit olivat mukavia mutta baarin omistajanainen hieman tylyn ja leipiintyneen oloinen. Ensimmäisenä oli paikallinen nimi (suomeksi "Rautakolonna", sikäläinen kirjoitusasu on vaipunut unholaan...) joka soitti julisteen mukaan "proletaarista rokkia" - oi-punkin tapaista meininkiä ja kitaristi selitteli piisien välissä pitkät pätkät. Sympaattisen oloinen porukka ja yleisökin oli mukana kuten myös meidän suomalaisten aikana. Paikallista valuuttaa meillä ei muuten ollut päällä lanttiakaan ja järkkäri-Martinilta piti ottaa kottia keikkaliksasta että saataisiin edes pari janojuomaa ostettua. Jälkeenpäin osa jäi yöpaikkaan lepäilemään ja osa lähti metsästämään puistobileitä, jotka olivatkin harmi kyllä jo ohi päätyäkseen hetkiseksi joihinkin opiskelijabailuihin. Sitten oli päivä täynnä, kiitos vain.

5.5.
Rutiininomaisten autopesujen jälkeen pistäydyttiin kaupungilla ja käytiin oppaidemme kanssa jossain kiinalaisessa ravintolassa tuhoamassa tofua. Oli iso työ saada nuo paikalliset mukaan - meille länsituristeillehan kaikki oli todella halpaa, mutta slovakit olivat kauhuissaan hinnoista ja yrittivät jättäytyä ulos odottamaan. Lopulta istuttiin kaikki saman pöydän ääressä kun oltiin saatu kaverimme uskomaan, että meille yksi annos maksoi suunnilleen parin leivän verran. Wieniin oli lyhyt ajo, joten paistateltiin vielä puistossa joen rannalla päivää ennen lähtöämme. EKH on todellakin ISO paikka, joka on kommunistipuolueen omistuksessa eivätkä kehtaa nakata valtaajia ulos huonoa julkisuutta pelätessään, heh heh. Paikalta löytyi myös reilaava suomalainen ja pari muutakin kotomaan edustajaa myöhemmin illalla sekä muutama tuttu kasvo Karlsruhesta. Saatiin tietää, että Post Regiment on hajonnut ja pisti harmittamaan. Paranoia Keeps Crawling oli kehissä myös eikä pop-vaikutteista ollut pienintäkään merkkiä havaittavissa. Välineistön rappeutuminen jatkui, nyt oli vuorossa Antin kitarakaappi, joka toimi vähän sinne päin.

6.5.
Kaupungilla piti käydä ennen lähtöä, mutta sepä jäi pitkäksi venähtäneen aamun vuoksi. EKH:n porukat jäi valmistautumaan illan discobileitä varten (kiireisimmät laittoivat hekomalliset hile-rytkyt päälle jo aamusta...) ja meillä pukkasi keikkaa Tsekin puolella Vsetinissä, Kebab-nimisessä klubissa. Siinä pääsi taas Volkkari ulvomaan tuskaansa ylämäissä kun kivuttiin pitkin vuoristoja. Tuossa pienessä kaupungissa oli ollut jo parin päivän ajan punkkipiknikkiä oikein urakalla keikooineen, futismatseineen ynnä muine oheistoimintoineen. Oli ollut Lumenia, Callousedia, Ebolaa, Fleas & Licea ja mitä lie vielä. Sää oli edellisinä päivinä ollut suosiollinen, mutta nyt oli kylmää ja märkää ja sekin (monen päivän riekkumisen lisäksi...) oli ajanut väkeä taipaleelle. Mutta mukavastihan tuota sakkia oli silti, ehkä 150 tyypin pintaan. Sveitsin punkfriikkisirkus Baggerkin oli muuten täällä (bassossa edellisiltä reissuilta tuttu maantiesoturi Dömi) kiertueellaan, mutta eivät harmi kyllä soittamassa. Innoxia Corpora oli mainio uusi tuttavuus, nopeaa ja tehokasta punkkia kaiken maailman koukuilla höystettynä ja vokuhila-loksinen laulaja tuntui olevan vallan perusteellisen vihainen - vakuuttava lavaolemus, sano. Malarielta tulossa levy... Manifestolla meni hyvin ja Wastedilla vielä paremmin ja välissä vetäisi pätevän joskin ehkä liiankin pitkän setin Complicite Candide. Yöksi ajettiin noin 30 kilsaa Martinin kämpille Roznoviin.

7.5.
Eipä univelat vähentyneet tänäänkään, Puola suunnaksi ja matkaa oli. Martin suoritti rutinoituneesti pari manageriaalista toimenpidettä ja selvitteli vähän tulevien keikkojen osoitteita, sillä niiden oltiin kuultu muuttuneen joiltakin osin. Ennen rajaa poliisit pysäyttivät meidät jostain hämäräksi jääneestä syystä, mutta niille riitti viihdykkeeksi pelkkä passien tsekkaus. Rajalla oli joku hämärä ja placebolta haiskahtava desinfioimisbakkanaali suu-ja sorkkataudin takia - auto piti ajaa antibaktiriepujen yli ja kätöset oli pestävä. Eipä tuota puhdistautumisrituaalia kuitenkaan kovin tarkasti valvottu, meistäkin vissiin osa liotteli käpäliään vain pelkällä vedellä. Ruuhkien ja Puolan tiestön ansiosta saatiin kulutettua jumalattomasti aikaa ennen kuin oltiin Rzeszowissa. Keikan oli ilmoitettu alkavan klo 18, pihaan kurvattiin puoli seitsemältä (kommunistiajan "kulttuurikompleksimonoliitti") ja heti tiukattiin ankarasti että missäs sitä ollaan oltu - tehokas ensikontakti siis... Välittömästi kamat sisään ja pystyyn ja eka bändi luukuttamaan, sillä keikan piti päättyä aikaisin. Onnahteleva oi-meininki oli nuorilla pojilla, eka esiintyminen. Tarjolla oli sikäli harvinaista herkkua, että Wasted esiintyi olosuhteiden pakosta ensimmäistä kertaa ilman pisaraakaan alkoholipitoisia nesteitä - ei kuulemma tule toistumaan mikäli artisteilla itsellään on asiaan minkäänlaista sananvaltaa. Just ja just ehti sitten MJ:kin kaahata. Jälkeenpäin sitten jutusteltiin paikallisten kanssa rentoutuneemmissa merkeissä ja yöksi päästiin joidenkin ex-Stradoom Terrorin kavereiden isoon ja mukavaan kotiin.

8.5.
Yhdistetyn aamiaisen ja lounaan jälkeen käväistiin pikipäin ST-Tomekin isännöimällä punkkikaupalla ja Lubliniin mars mars. Perillä liikennöitiin keskustassa kiitettävän kauan ennen kuin löydettiin keikkamesta vanhasta kaupungista, mutta oltiin silti kutakuinkin ajoissa. Antichrist-Pawel valaisi vähän keikan puitteita – kyseessä oli eka punkkikarkelo kaupungissa pitkään aikaan (rettelöitä huligaanien kanssa…) ja kyseisessä tilassa myös eka kokeilu. Tuolla kaupunginosalla oli tylyhkö maine ja asujaimistossa paljon kriminaaleja ynnä muuta väestöä, joka ei välttämättä suhtaudu punkkareihin suopeasti. Pawel olikin silminnähden vähän hermostunut ja poliisikin pyöri lähistöllä jatkuvasti kun odottivat mahdollista yhteenottoa punkkien ja hulikaanien kesken. Alkomahoolia ei sisälle saanut vuokraisäntien toivomuksesta viedä, se oli sellainen kellarikatakombi, jonne pakkautui arki-illasta huolimatta rutosti väkeä kutenn edellisenä iltana Rzeszowissakin. Ekana soitti Antiristuksen kanssa rumpalin ja basistin jakava Silence, joka ei oikein vastannut nimeään, siksi kauhia jyrinä niistä lähti… Lujaa ja matalalta, HHIG ja Misery taisivat olla vahvasti vaikuttajien joukossa edustettuina ja tykkäsin kyllä. Manifesto okei ja Wastedin aikana testattiin betonin lujuutta oikein kunnolla kun porukka velloi ja rellesti ja tsemppasi. Ulkoa tullessa ei ollut toivoakaan päästä lavan lähelle siinä kapeassa käytävässä, mutta näytti villiltä eikä poikia meinattu päästää lavalta pois sitten millään. Musiikillisen annin ollessa ollessa ohi joku huuteli viereisen talon ikkunasta rumia kadulla seisoskelevalle väelle ja viskasi pullollisen maalia joukon keskelle. Ei henkilövahinkoja, mutta pyykkipäivä tuli eteen monille… Tunnelma alkoi tiivistymään ja Pawelin ja muiden paikallisten toivomuksesta lastattiin äkkiä kamat pakuun ja kaasuteltiin turvallisemmille vesille. Joku urpo siinä ehti käydä vähän haastamassa riitaa auton liepeillä ja kaverit odottelivat kadun toisella puolella että josko pääsisivät tappelemaan. No, eivät päässeet. Sai kuitenkin jäädä viimeiseksi keikaksi tuolla. Pawelin kerrostaloasunnolla yövyttiin ja autokin saatiin alueen vartioidulle parkkipaikalle.

9.5.
Isäntämme palaili aamupäivästä työmaaltaan (opettaa yliopistossa) juuri parahiksi sanomaan meille hei hei. Alun perin tänään piti menemämme Lodziin, mutta Weglowan talolla oli ollut pienoisia järjestyshäiriöitä keikkojen yhteydessä, joten suunnattiinkin Belchatowiin. Joku nuokkari/kulttuurikeskus tämä, tipalle meni tännekin saapuminen ja järkkäriparoilla oli jo ollut pientä paniikinpoikasta. No, illan soittokumppanimme eli useamman kuukauden kiertueella oleva Jason Brasiliasta tuli vielä meitäkin myöhempään eli se siitä. Oli vähän saikkaamista kitarakamojen kanssa, mutta selvittiinhän niistäkin. Jasonin basisti tunsi olonsa kotoisaksi naamarissa a’la Mr. Voorhees ja vokalistin hullua namanvääntelyä ja pantomiimia oli ihan viihdyttävää seurata. Hyvät keikat kaikilta osapuolilta eikä väkeäkään huonosti, mutta loppujen lopuksi monet viihtyivät paremmin pihalla kevään lämmöstä ja tuttavien seurasta nauttimassa. Punk on täällä kuulemma lähestulkoon muodikasta ja Martinin lukiossakin suurin osa oppilaista "punk-henkisiä." Illemmalla oli vielä Maran + vanhempiensa asunnolla kansainväliset pippalot, joista ei puuttunut ruokaa, juomaa saati sitten soittoa tai tanssia. Brasseilta irtosi akustisella kitaralla höystettynä Olho Secoa, Ratos De Poraota ynnä muuta asiaankuuluvaa ja meidän Miikka vaali pohjoisen kunniaa tulkitsemalla komeasti Freukkareita. Se voi kyllä näyttää Merle Haggartilta, mutta laulaa silti paremmin kuin hän…

10.5.
Varsova, nyt kutsui meitä Varsova. Oli loppua usko ja hyvä tuuli kerrassaan tyystin kun ei meinattu millään löytää (nyt siis ex-)Post Regiment –Nikan ja Maxin kämpille. Vikinän rippeet pyyhkäistiin pois viimeistään siinä vaiheessa, kun meille lyötiin loistava ateria välittömästi nokan eteen ja päästiin hieman huokaisemaan. Heitettiin Nikan ja Maxin tytär anopille hoitoon, käväistiin koukkaamassa jostain kitarakaappi ja sieltä B-52 –klupille. Puuha-Filip (Trujaca Fala –lafka) teki kavereineen meistä yhteishaastattelun Mac Pariadka –lehteen ja siinä puitiin sitten kaikenmoista sanoituksista Suomen scenetilanteeseen ja totaalikieltäytymisen käytäntöön. Koko PR –osastokin saapui pikku hiljaa maisemiin, ovat toki vielä väleissä… Paikka oli lupsakka, kuten Sexthrash-Jonnekin raportoinnissaan huomioi, mutta täälläkin taisi olla pihamaa soittosalia kiintoisampi. Jasonit vetivät täälläkin. Meille oli tiedossa yöpaikka jostakin punktalosta, mutta koska sinne meneminen olisi vaatinut apaut puolen tunnin ajon per sivu väärään suuntaan seuraavan päivän matkaa ajatellen, Nika hoiteli meidät jonkun kaverinsa tyhjillään olevalle asunnolle. Muutama uinaili varmuuden vuoksi autossa.

11.5.
Nika varmisteli vielä meidän varhaisen heräilymme ja lähdettiin kohti reissun viimeistä ulkomaankeikkaa. Viikkojen varrella paikaksi oli vaihtunut Gizyckon sijasta Suwalki, sillä ensinmainitun järkkäripataljoona oli väsyttänyt itsensä viikon Minor Threat-koveribändikiertueella. No, Suwalki oli vielä vähän lähempänä Puolan rajaa, joten sikäli homma sopi meille hyvin. Tiedossa oli, että meidän olisi soitettava hyvinkin aikaisin ja lähdettävä Suomea kohti välittömästi yötä myöten, jotta MJ ehtisi Hämeenlinnan Räkäfestareille seuraavaksi illaksi. Graffiti oli illan esiintymisareena ja alkuillasta sieltä löytyi pari hevimiestä laittamassa asioita ojennukseen. Kommunikointi oli vähän takkuista kun puhuivat heikosti englantia ja me vielä aavistuksen verran heikommin puolaa… Suunnitelmana oli löytää joku ruokapaikka, mutta siihen upposikin erinäisten monitorien (joita ei loppupeleissä sitten edes käytetty…) hakemisten ja muiden kommervenkkien takia tunti jos toinenkin ja oltiin melko heikossa jamassa ennen kuin saatiin jotain täytettä mahoihimme. Syönnin päälle taidettiin tyhjentää yksi lähikauppa soijatuotteista liki absoluuttisesti koko henkilökunnan valvoessa silmä kovana ja herkeämättä meidän edesottamuksia. Jotain kommunikaatiokatkoksia oli, sillä Graffitin tyypit ihmettelivät kovin kun Wasted aloitti jo ennen puolta yhdeksää vaikka oltiin pyydetty tiedottamaan, että meillä on kiire pois. Porukka alkaa kuulemma tulemaan paikalle vasta yhdeksän maissa ja se huomattiin kyllä itsekin. Koko kiertueen ponnettomimmat setit molemmilta liki tyhjälle baarille, mitä nyt pari kalma-tyyppiä kävi säälistä pyörittämässä tukkaa hetken pienen. Maan alle vajoaminen kävi mielessä. Saatiin jokunen raha liksaakin, vaikka jäi vähän epäselväksi oliko kukaan edes vielä maksanut sisälle… Toivottavasti joskus toiste takaisin ja ajan kanssa. Poistuttiin kymmenen maissa kuten oltiin suunniteltukin.

12.5.
Läpi yön siis posoteltiin läpi Balttien ilman raja –tai muitakaan ongelmia. Jumalattomia rekkajonoja ohiteltiin heti Liettuaan mennessä, jotain 15 kilsaa rekkaa siinä kökötti ja odotti tulliselvittelyjä. Taidettiin päästä Tallinnaan alle kahdentoista tunnin ja ehdittiin vielä haeskella jotain syötävääkin ennen lautan lähtöä. Helsingin pään satamaan saavuttiin vielä hiukka jännittyneinä, sillä aikaa ei edelleenkään ollut liikaa ja perusteellisempi tullisyyni saattaisi mainiosti torpedoida illan rokit. Eipä kuitenkaan saatu osaksemme muuta kuin huomautus, että seuraavalla kerralla kuski ajaa yksin auton tavaroineen paatista ulos ja muut poistuvat jalan. Aye. Hämeenlinnassa me Manifestot tuutattiin vielä Kultuuritukulla Miettisen Räkäfestareilla miten kuten (katkenneita kieliä, puuttuvaa rumpukamaa…) oma osuutemme piskuiselle katsojakunnalle ja se oli siinä se, slut ja finito. Matkailu jatkuu taas myöhemmin.

<-BACK TO THE TEXT