Viimein tuli se odotettu lokakuun päivä jolloin Maniboxin tossi pitkään odotetun kolmosalbumin nauhoitukset alkoivat. Alkuperäisen suunnitelman mukaan koko levy piti rykäistä kerralla purkkiin muutta sattuneista syistä nauhalle päätyi tällä kertaa vain viisi ensimmäistä biisiä. Loppujen kohtalo olisi taltioitua sitten toisissa sessioissa helmikuussa 2006. Onneksi nuo viisi rallia oli sentään suhteellisen hyvin treenattuna ja kasassa ettei studioon jäisi enää kovin paljoa säveltämistä tai sähläämistä millaista joku on ehkä nähnyt mm metallican some kind of monster-dokumentissa, heh! Itseasiassa pari biisiä tuli eteen jo allekirjoittaneen ensimmäisissä MJ-harjoituksissa tammikuussa 2003!

Intensiivisten treeni-iltojen jälkeen tositoimet viimein alkoivat. Ja aivan Tampereen ydinkeskustassa, erään Hämeenpuiston "munkkikahvilan" kulmilla sijaitsevan Studio JJ:n ollessa kyseessä ne alkavat aina kahvin juonnilla (siis studiolla, ei tuolla kyseisessä kahvilassa, heh!). Parin pannullisen jälkeen saimme viimein raahattua kamat isoon soittohuoneeseen ja J. "se Charonin rumpalin serkkupoika" Karihtala pääsi pistämään hienoa kotimaista Sowon settiä kasaan. Kokopuisesta linnunsilmävaahterasta taiotun patteriston tossi hyvä sauunndi oli tullu jo tutuksi Unkindin täyspitkän sessioissa missä me A. "Wolverine" Luukkaisen kanssa olimme timantinkovana tuottajakaksikkona ja odotimmekin innolla millaisen paukkeen meidän tunnetusti kovakätinen lyömäsoitintaiteilija saisi niistä aikaan.

jj:n päivä alkaa aina kaffilla...

setti kasaan...

...ja mikit ojennukseen

Pian setti oli kasassa ja studiopomo J. "mm ex-Juice Leskinen -basisti" Nordlund ja A. "Pispalan Ahma" Luukkainen olivat saaneet mikityksen hoidettua. Soundit ruuvautuivat vallan nopeasti jappebändi Futurezin cd:tä pienenä referenssinä käyttäen ja kyllä - soundi oli iso ja kaikkea muuta kun mitä rumpujen fyysinen koko antaisi muka odottaa. Eikai siinä sitten muuta kun loputkin soittajat koppiin, luurit päähän ja pohjia paukuttamaan. Meillä muilla oli vielä helppoa kun soittomme ei olisi nauhalla kun referenssinä tulevia tallennuksia varten, mutta J. "ikäänsä nähden yllättävän salskea" Karihtala joutui heittämään Discharge-paitansa narikkaan ja paukuttamaan ihan tosissaan. Vaan eipä siinä kauaa kummiteltu kun rummut oli jo tallessa - ja juuri oikeaan aikaan sillä komppipelti päätti hajota viimeisen biisin viimeisessä otossa. Tämä kyseinen yksilö oli kestänyt peräti kahdet treenit ja nämä studiosessiot eli noin kolme päivää. Eipä tainnut Karihtalan mamman poika saada sitä peltidiiliä ainakaan Bosphorukselta..

Ruokatunnin jälkeen olisikin sitten allekirjottaneen tulikoe ja pitihän siinä sitten hermostuksissaan läheä vielä etsimään plektroja tampereen tunnetusti hyvistä musiikkiliikkeistä. Menin suosiolla ensin kauemmaksi "muka parempaan" mestaan mutta siellä lähinnä kiinteistövälittäjältä jatai kännykkäkauppiaalta vaikuttanut hahmo heitteli "en mää vaa tiärä" -tyylisii vastauksia hämmentyneelle ostajaehdokkaalle. Pakko oli sitten hammasta purren mennä Ahosen Mummolle ostamaan jotain hainevä-meininkiä ja ihmettelemään hintapolitiikkaa: Jos kappalehinta on 50senttiä niin neljästä kappaleesta tulee käsittääkseni aika tasan kaksi euroa. vaan Ahosen Mummo alkaa siinä jotain sopertaa et kyllä nää vähän enemmän vielä maksas mutta menköön nyt tämän ainoan kerran... Vittu, pitäs varmaan tilata jostain kerralla joku satatuhatta soittolehtistä ni vois vaik heitellä ylimääräset faneille (hah!) tai vaihtoehtosesti avantoon. eipähän tarviis koskaan asioida noiden kullien kanssa saatana.

Tilanteen viimein rauhoituttua päästiin kasaamaan sitä täydellistä bassosaundia. Studiosta löytyi '70-luvulta peräisin oleva Fenderin Bassman -nuppi ja siihen kohtuullisen kokoinen 2*18" kaappi! Se kirjaimellisesti raahattiin pyörien puutteen vuoksi Ampeggieni rinnalle ja kun Fenkku laitettiin kunnolla ruvelle pienen Musicmaster-combon kautta ison A:n hoitaessa puhtaamman puolen niin siinähän se sitten olikin. Enää ei tarvinnut kun soittaa ja yllätys oli suuri varsinkin itselleni kun biisit tuntuivat menevän hyvin purkkiin. Tunnelma oli hyvä ja kun reissujen jäljiltä rähjääntynyt Presarinikin oli nyt viimein säädetty kuntoon niin mikäs siinä oli rämpytellessä! Ainoastaan paria lähtöä joutui vähän jauhamaan mutta missään vaiheessa ei alkanut ahistaa tai epäilyttämään että tuleeko tästä koskaan mitään. Ilta päättyikin todella hyviin tunnelmiin rumpujen ja bassojen ollessa tallessa ja juuri sillä tossi hyvällä sauunddilla mitä olimme lähteneet hakemaan. Yön pimentyessä ja treenikämpällä pidettyjen analysointi-sessioiden jälkeen kitaristikaksikko painui Pispalanharjulle säätämään kielisoittimia hienovireeseen ja pitämään vielä viimeiset leirinuotio-treenit. Minä oman osuuteni hoitaneena sen sijaan palkitsin itseni parilla juomalla Vastavirta-clubin Hårdcore-showssa (St.Hood oli fiddun hyvä). Rumputaitelija luultavasti teki samaa mutta sivistyneesti kotioloissa, tohvelit jalassa ja vinnyylin soittaessa hieman erityylistä hårdcorea. Hieno päivä ja hieno meininki.

Päivä nro kaksi koostuikin sitten vain ja ainoastaan kitarasankaroinnista. Luke veteli ensin omat komppinsa Orangen combolla ja vanhalla Marshallin JMP-nupilla. Marsussa oli fiddun hyvä saundi ja alun tukkosuuskin poistui vähän parempaan kaappiin vaihtamalla. Moguli Koskisen loppuun asti raastettu yksilö joutui siis vaihtoaitioon. Perussaundi lähti Gibsonin SG:stä mutta pariin ralliin haettiin vähän erilaista otetta Squierin Jagmasterilla. Kitarassa oli alunperin ollu varmaan jotkut kasin kielet ja normaalin, vähän paksumman setin jälkeen sitä sai säätää aika lailla. Onneksi kyseinen homma oli tajuttu hoitaa muutamaa päivää aikaisemmin niin nyt kitara piti jo virettä ihan siedettävästi.

Luukin hoidettua hommat oli J. "sössö" Koskisen vuoro ottaa paineet hartioilleen mutta ilmeisesti kotiläksyt oli tehty sillä kitarointi kulki paremmin kun koskaan! Ainoat takaiskut tulivat mainion ja legendarischen Impact-nupin putkien kärähdettyä mutta korvaamaan rientänyt, jo basson kanssa kyntensä näyttänyt Bassman antoi hyvän vaihtoehdon. Toinen raita tuli Luukin tapaan Marsulla ja kitarana oli kaikissa raidoissa varma Gibsonin SG.

Ilta huipentui vielä pariin akustisella kitaralla helisteltyyn kohtaan ja sen jälkeen painuimme taas tyytyväisin mielin hehkuttelemaan maailman parasta pändiämme lasien kilistessä! Nukkumaanmenokin meinasi siinä vähän venähtää Pispalanharjun raikaessa Stoogesin ja Murder City Devilsin sulosävelistä ja Brassi-viinan hiipiessä mieleen...

Kolmospäivänä äänessä oli lähinnä vaan Von Luukhaufen, joka laulujen lisäksi tuplaili kitaroita, sooloja, wahwahia, fillejä ja mitä kaikkee. SG:n ja Jagmasterin lisäksi ääneen pääsi myös joku studion nurkasta löytynyt strato, jolla tallennettiin jotain näppäilyjä kieltenvaihdon jälkeen. Vanhoissa oli nimittäin muutaman vuoden paskakerros... Kitaroinnissa ei nyt ollu mitään kummallista mutta vokaaleihin lähdettiin kokeilemaan tuplausraidan vetämistä kädessä pidettävään shuren 58beetaan rankemman menon aikaansaamiseksi. Ja hyvinhän se toimi yhdessä isompikalvoisen AKG:n kanssa eikä yhtään harmittanut että studion legendaarin laulumikki "nipa neumann" oli huollossa. Vokalistille täytyy kyllä nostaa hattua kovasta ja tarkasta suorituksesta -siinä ei kauaa nokka tuhissut!

Itseasiassa myös taustahuudot, joissa me muut jouduimme mikrofoonin taakse, sujuivat yllättävän sutjakasti - Mitä nyt J. "pappa" Karihtala pakeni tarkkaamon puolelle muutaman "ei ihan nappiin menneen" yrityksen jälkeen. No me Koskiksen kanssa karjuimme kurkkumme verille mut kai se ihan hyvältä kuulosti. Tai siis niin hyvältä kun näillä eväillä vaan voi... Jokatapauksessa meininki parani vaan entisestään ja tämänkin päivän jälkeen tuntui tossi hyvältä - varsinkin kun upporikas (hah!) bändimme tarjosi vielä päivän ruuat maanmainiosta Pyynikin Kinkkikioskista. Iltaa olikin hyvä sitten viettää sipsien, roskaelokuvan ja Nightpissin laulajatilanteen kummastelun kanssa.

Viimeisenä eli neljäntenä päivänä ei enää paljoa tarvinnut tsempata. Luuk kitaroi vielä pari juttua, mm yhden tosi huonosaundisen riffin, mihin kyseinen rivo särö haettiin jostain rolandin trankku-combosta. Harmi kun ei ollu Marsun Mosfettiä, sillä ois räpsähtäny, heh! Erään biisin häiriöloppuun (mihin oli jo aiemminkin kolisteltu ja rääkätty kitaroita ja niiden vireitä aika lailla) tallennettiin vielä kunnon jousikaiun kolinaa. Kiitoksia vaan Lähihoitaja / Abduktio - Heikille Nasum-Yamahan lainasta!

Suurin osa päivästä kuluikin vokalistin Stemmalauluihin, joita kyllä sitten hiottiinkin. Kahden erikorkeudelta soivan lauluäänen aikaansaanti, jotka vielä osuu liidiraidan kanssa yhteen on kyllä jotain jollaista allekirjoittanut ei ole koskaan voinut käsittää. No jotkut osaa ja toiset ihmettelee... Akustisesta kitarasta oli tässäkin vaiheessa apua oikeiden äänien löytämisen suhteen.

Sessiot päättyivät nopeaan raakamiksaukseen mitä tässä muutama päivä on tullut ihmeteltyä ja hyvältähän se melodinen rähinä taas kuulostaa. Enää tarvitsisi tehdä ne pari puuttuvaa biisiä ja saada helmikuun sessioihin yhtä hyvä tai vielä vähän parempi meininki. Se olisi nimittäin sitten aika hiton hyvä levy siinä!

SESSIO NRO 2 + MIKSAUS ->

<-BACK TO THE TEXT